Vive la France! -haaste koonti

Anna minun lukea enemmän

Annami järjesti Vive la France! -lukuhaasteen. Haasteen tarkoituksena oli lukea kirjoja ranskalaisilta kirjailijoilta. Haasteen tarkoituksena oli myös kerätä raitoja joita oli tarjolla kolme, sininen, valkoinen ja punainen. Yhden raidan sai kahdella kirjalla, kaksi raitaa neljällä kirjalla ja kolme raitaa kuudella kirjalla. Itse luin yhdeksän kirjaa, muutama kirja jäi kesken. Marguerite Duras tuli hyvin tutuksi kolmella kirjallaan, joista Rakastaja oli oma lempparini. Henri Charrieren Vanki nimeltä Papillon oli ehdoton oma suosikkini näistä kaikista kirjoista, vaikka kirjassa oli yli viisisataa sivua, luin sen hujauksessa. Myös Camusin Rutto oli mieleeni, Sivullinen sen sijaan jäi hieman etäiseksi itselleni.

1. Marguerite Duras - Rakastaja
2. Albert Camus - Sivullinen
3. Francoise Sagan - Tervetuloa ikävä
4. Marguerite Duras - Lol V. Steinin elämä
5. Albert Camus - Rutto
6. J.M.G. Le Clezio - Alkusoitto
7. Marguerite Duras - Varakonsuli
8. Henri Charriere - Vanki nimeltä Papillon
9. Raymond Radiguet - Paholainen ruumiissa

Rikoksen jäljillä -haaste koonti

Oksan hyllylta

Oksan hyllyltä blogin Marika järjesti kesää varten mainion haasteen lukea niin monta dekkaria kuin mahdollista. Linkin takaa löytyy enemmän tietoa haasteesta ja säännöistä. Viimeaikaisten kiireiden takia ehdin lukea ainoastaan seitsemän kirjaa vaikka aikomuksena olikin lukea enemmän. Olen silti tyytyväinen saldooni sillä en hirveästi dekkareita lue. Andrea Camilleri oli iloinen yllätys jonka haasteen avulla löysin ja tulen ehdottomasti lukemaan häntä lisää.

1. Henning Mankell - Kasvoton kuolema
2. Friedrich Dürrenmatt - Tuomari ja hänen pyövelinsä
3. Agatha Christie - Lomahotellin murhat
4. Ian Fleming - Casino Royale
5. Andrea Camilleri - Eväsvoro
6. Andrea Camilleri - Veden muoto
7. Dashiell Hammett - Lasiavain

Dashiell Hammett - Lasiavain

Dashiell Hammett - Lasiavain 2005
(The Glass Key 1931) Loisto 225s.

"Vihreät nopat vierivät yli vihreän pöydän, törmäsivät pöydänreunaan ja kimposivat takaisin. Toinen pysähtyi heti: sen yläpinnassa näkyi kuusi valkoista silmää kahdessa kolmen silmän rivissä. Toinen kieri keskelle pöytää ja pysähtyi yksi ainoa silmä ylöspäin. Ned Beaumont ähkäisi hiljaa ja voittajat korjasivat rahat pöydältä."

Viimeaikaiset kiireet ovat pitäneet minut kaukana kirjoista ja blogista, mutta viikonlopun aikana sain luetuksi Rikoksen jäljillä -lukuhaastetta varten Dashiell Hammettin Lasiavaimen.

Dashiell Hammett oli yhdysvaltalainen salapoliisiromaanien ja novellien kirjoittaja. Hammett tuli tunnetuksi "kovaksikeitettyjen" dekkarien kirjoittajana ja häntä pidetäänkin yhtenä tyylilajin tärkeimmistä edustajista.

Senaattorin poika löydetään murhattuna, mutta rikospaikalla ei näy muita. Murha näyttää herättävän myös muidenkin kuin viranomaisten huomion. Epäilykset kohdistuvat kaupungin voimahahmoon, Paul Madvigiin joka on senaattorin tärkeimpiä tukijoita. Murhaa rupeaa itsenäisesti tutkimaan Madvigin ystävä Ned Beaumont, joka ei epäröi turvautua epäilyttäviinkin keinoihin päästäkseen päämääräänsä.

Lasiavain on kovaksikeitettyä dekkarikirjallisuutta parhaimmillaan, mutta itseeni se ei niin uponnut. Kirja keskittyy vaalikampanjan poliittisiin taisteluihin, pyssyt paukkuvat ja nyrkit heiluvat, eivätkä keinot ole aina kauniita. Kirja parani loppua kohden, mutta hammettmainen dekkarikirjallisuus ei taida olla minua varten. Listalta löytyy kuitenkin vielä pari Hammettia, ja etenkin Maltan Haukka on pyörinyt lukulistalla jo pitkään.

Vuosittain myönnettävä Lasiavain-palkinto parhaalle pohjoismaiselle rikosromaanille on saanut muuten nimensä tämän kirjan mukaan.

Osallistun kirjalla Rikoksen jäljillä -lukuhaasteeseen.

Andrea Camilleri - Veden Muoto

Andrea Camilleri - Veden Muoto 2003
(La forma dell'acqua 1994) WSOY 167s.

"Poliisikomissario sen sijaan oli kotoisin Cataniasta. Hän oli nimeltään Salvo Montalbano ja kun hän halusi tajuta jonkin asian, hän sen myös tajusi. "

Andrea Camilleri on yksi Italian kuuluisimpia nykykirjailijoita. Rikoskirjallisuuden lisäksi Camilleri on kirjoittanut useita romaaneja, näytelmiä jne. Camilleri tuli kansainvälisesti tunnetuksi Montalbano-sarjallaan.

Kaupungin laitamilta Viagatassa löydetään kuollut mies, joka retkottaa hienossa autossaan housut puolisääressä. Mies on insinööri Luparello, joka on juuri nimetty maakuntasihteeriksi ja on tunnettu rehellisenä ja kunniallisena miehenä. Sen takia kuolintapa kummastuttaa. Komissario Montalbano rupeaa mieheneen tutkimaan asiaa, vaikka kaikki vaativat juttua suljettavaksi. Montalbanolla epäilee kuolemaa lavastetuksi, mutta kuka on murhaaja?

Ihastuin Camillerin Eväsvoroon ja komissaario Montalbanoon ja halusin lukea sarjan muut osat. Veden muoto on Montalbano-sarjan ensimmäinen osa. En ihastunut kirjaan yhtä paljon kuin Eväsvoroon. Montalbano on tässä kirjassa miellyttävämpi, siitä plussaa. Mutta kirjan juoni oli tylsä, eikä niin mukaansatempaava, ja vitsit jäivät vähiin. Kirja jäi ainakin Eväsvoroon verrattuna laimeaksi. Seuraavana on vuorossa Terrakottakoira, joka on sarjan toinen kirja.    

Osallistun kirjalla Rikoksen jäljillä -lukuhaasteeseen sekä Tuulevin Italia -haasteeseen.

Keltainen kesä -haaste

Opuscolo keltainen kesä -haaste

Opuscolo järjesti kesän alussa hauskan haasteen (linkistä löytyy enemmän tietoa haasteesta) Tarkoituksena oli lukea kesän aikana kirjoja keltaisesta kirjastosta. Onnistuin lukemaan kolmetoista kirjaa. Italo Calvinoa tuli luettua peräti kolme kirjaa, ja uusia tuttavuuksi olivat Mahfouz, Munro sekä Bellow.

Yasunari Kawabata - Tuhat Kurkea
Truman Capote - Aamiainen Tiffanylla
Italo Calvino - Jos talviyönä matkamies
Alberto Moravia - Keskipäivän aave
Pablo Neruda - Andien Mainingit
Naguib Mahfouz - Miramar
Italo Calvino - Halkaistu Varakreivi
Toni Morrison - Koti
Raymond Radiguet - Paholainen Ruumiissa
Italo Calvino - Ritari joka ei ollut olemassa
Toni Morrisonin - Sula
Alice Munro - Kerjälaistyttö
Saul Bellow - Tartu Tilaisuuteen    

Lukumaraton 30.8

Olen potenut pientä lukujumia ja ajattelin yrittää aukaista sitä lukumaratonilla. Ehdin ainoastaan tekemään 12 tunnin maratonin, mutta onhan se parempi kuin ei mitään. Aloitan huomenna (30.8) kello 12.00 ja maratoni päättyy kello 00.00, keskiyöllä. Kuvassa näkyy mitä kirjoja olen ajatellut lukea, mutta lukupinoni on niin suuri että vaihtoehtojakin löytyy runsaasti. Päivitän tähän alle lukumaratonin kulkua.

*****

Klo 11.00

Sainkin jo kaikki aamuvalmistelut tehtyä ja päätin aloittaa maratonin jo nyt. Minulla on vielä kesken Raymond Radiguetin Paholainen ruumiissa, joten taidan aloittaa sillä ja lukea sen loppuun.

*****

Klo 12.15

Raymond Radiguet (1903-1923), Paholainen Ruumiissa (Le Diable Au Corps) ilmestyi ensimmäisen kerran vuonna 1923. Kirja on ranskalaisen Radiguetin ensimmäinen romaani ja jonka valmistuessa hän oli vasta 19-vuotias.

Kirja kertoo varhaiskypsästä, 16-vuotiaasta pojasta, joka ensimmäisen maailmansodan aikana rakastuu häntä kolme vuotta vanhempaan naiseen. Nainen on naimisissa rintamalla olevan upseerin kanssa. Rakkaus on intohimoista, mutta välillä myös mustasukkaisuuden ja syytösten täyttämää. Eivätkä naapurien ja sukulaisten pahansuopuus ja uteliaisuus helpota tilannetta. Sota on koko ajan läsnä, mutta nuoret huomaavat vain toisensa. Tarinan kuluessa eteenpäin käy selväksi ettei traagiselta lopulta vältytä.

Kirjassa kuvaillaan onnistuneesti ja kaunistelematta nuoren pojan rakastumista, sen kiihkeyttä ja kypsymättömyyttä. Aihe on kuitenkin sellainen, että se harvoin itseäni kiinnostaa, eikä Paholainen ruumiissa ollut mielestäni mikään ihmeellinen tarina. Myös tarinan päähenkilö ärsytti itseäni suunnattomasti. 

Osallistun kirjalla keltaiseen kesään, Vive la France -haasteeseen sekä Ihminen sodassa -lukuhaasteeseen.

Seuraavaksi pinossa odottaa Italo Calvinon Ritari joka ei ollut olemassa.

Sivuja luettu: 110

*****

Klo 15.20

Lähdin käymään kaupungilla moikkaamassa siskoa ja maratoni jäi hieman kesken mutta sain luettua Calvinon Ritari joka ei ollut olemassa. Ehdin myös syömään kaupungilla, joten nyt maraton voi taas jatkua normaalisti.

Kirja kertoo ritari Agilulf Guildvernesin tarinan. Häikäisevän valkoisessa haarniskassaan hän on upea näky, mutta kasvojansa hän ei voi kenellekkään näyttää, sillä häntä ei ole olemassa. Aseenkantajana Agilulfilla on hieman tärähtänyt Gurdulu. Kun nuori synkkäkatseinen Torrismond kyseenalaistaa Agilulfin kunnian ja nimen, täytyy hänen lähteä maailmalle puhdistamaan ja puolustamaan mainettansa. 

Calvinoa on tullut viime aikoina luettua oikein urakalla ja aina mies osaa ihmetyttää kerronnallaan. Mitä pidemmälle kirjaa luin, sitä kiinnostavmmaksi ja satumaisemmaksi se muuttui, eikä seikkailujaan puuttunut. Kirjassa tarkastellaan myös ihmismielen eri puolia.    

Osallistun kirjalla keltaiseen kesään, Ihminen sodassa -lukuhaasteeseen sekä Tuulevin Italia -haasteeseen. 

Seuraavaksi taidankin lukea Hemingwayn Kirjavan Sataman.

Sivuja luettu: 240

*****

Klo 18.10

Kirjava Satama ei oikein innostanut, joten päätin lukea Toni Morrisonin Sulan. Kirja on ilmestynyt ensimmäisen kerran vuonna 1974. Morrison sai Nobelin kirjallisuuspalkinnon vuonna 1993.

Sula on tarina kahdesta tytöstä, Sulasta ja Nellstä. He asuvat ohiolaisessa pikkukaupungissa, ovat mustia, köyhiä ja nokkelia. Yhdessä he ovat ystävistä parhaimmat ja jakavat kaiken. Mutta sitten Sula muuttaa pois ja lähtee maailmalle, kunnes kymmenen vuoden päästä palaa takaisin ystävänsä luokse. Mutta kaikki ei ole kuin ennen, maailma on muuttunut. Nell on mennyt naimisiin ja on perheellinen, eikä pysty enään ymmärtämään Sulaa.

Kirjassa vilisee myös paljon muitakin hahmoja, esim. Sulan äiti Hannah sekä isoäiti Eva, jotka molemmat ovat kirjan alussa päähenkilöitä. Morrisonin henkilöhahmot ovat aina mainioita, joten niitä on mukava lukea. Kirja on vahva kuvaus kahden mustan naisen ystävyydestä.

Osallistun kirjalla keltaiseen kesään sekä Jokken Nobel -haasteeseen.

Seuraavaksi on vuorossa E.L. Doctorowin Homer ja Langley.

Sivuja luettu: 416

*****

Klo 22.15

Netti tökkii enkä sen takia ole päässyt päivittämään blogia. Ostin juuri vähän aikaa sitten Alice Munron kirjan Viha, Ystävyys, Rakkaus ja sen takia päätinkin Doctorowin sijaan lukea Alice Munron Kerjäläistytön (The Beggar Maid). Alice Munro on kanadalainen kirjailija joka sai Nobelin kirjallisuuspalkinon vuonna 2013.

Kerjäläistyttö kertoo Rosesta joka kasvaa Hanrattyn pikkukaupungissa sekatavarakaupan takahuoneessa isänsä ja äitipuolensa kanssa. Rose pakenee takapajuista kasvupaikkaansa yliopistoon, jossa tapaa Patrickin. Lopulta heidän kiiltokuva-avioliittonsa alkaa murentua ja Rose jää aivan yksin. Vaikka menestystä tuleekin myöhemmin näyttelijänä ja televisiotähtenä, on se myös täynnä yllätyksiä ja takaiskuja.

Munro on aivan uusi tuttavuus itselleni, mutta olen jo niin kauan halunnut lukea jotain häneltä ja Kerjäläistyttöä on kehuttu kovasti. Munro on taitava arkisten asioiden kuvaaja, mutta tekee sen kuitenkin oivallisella tavalla. Hän kirjoittaa tavallisista ihmisistä. Kirjan nimi on mielestäni hämäävä, ja alkuperäinen nimi "Who do you think you are?" olisi sopinut paremmin.

Osallistun kirjalla keltaiseen kesään sekä Jokken Nobel -haasteeseen.

Ehdin jo aloittamaan toista kirjaa, Saul Bellowin Tartu tilaisuuteen. Luen sen loppuun ja siihen maraton sitten päättyy. 

Sivuja luettu: 675

***** 

Klo 23.30

Saul Bellow (1915-2005) oli kanadalais-yhdysvaltalainen kirjailija joka sai Nobelin kirjallisuuspalkinnon vuonna 1976.

Tartu Tilaisuuteen sijoittuu yhteen päivään Tommy Wilhelmin elämästä. Tommy on kaiken menettänyt ja elämäänsä pettynyt mies. Entiset haaveet menestyksestä ja maineesta ovat mennyttä ja hän elää hotellissa, vaimostansa eronneena. Eräänä päivänä hän saa vielä kerran tilaisuuden, ja menettää loputkin mitä hänellä on.

Maailmassa menestyksen mittana on raha, ja jollei sitä ole, ei ole mitään. Tartu tilaisuuteen on mielenkiintoinen tarina ja Bellow on mestarillinen keroja joka punoo pienet lankat yhteen, kertoen näin kokonaisen ihmiskohtalon.

"Mikä on tavallisen, lahjattoman ihmisen paikka nyky-yhteiskunnassa?"

Osallistun kirjalla keltaiseen kesään sekä Jokken Nobel -haasteeseen.

Sivuja luettu: 820

Maratoni sujui paremmin kuin osasin odottaakaan. Viimeaikaisesta lukujumista ei ollut tietoakaan ja sain luettua jopa viisi kirjaa ja 820 sivua. Huomasin että puolimaratoni aikana käytin vähemmän taukoja ja luin enemmän kuin esim. 24 tuntisen maratonin aikana. Sain myös jokaisella kirjalla ainakin jonkun lukuhaasteen rastitettua, joten olen siitäkin tyytyväinen.

Toni Morrison - Koti

Toni Morrison - Koti 2014
(Home 2012) Tammi 133s.

"Kenen talo tämä on?
Kenen yö pitää valon poissa
täältä sisältä?
Kertokaa kuka tämän talon omistaa.
Minun se ei ole.
Minä haaveilin toisenlaisesta, sievemmästä,
valoisammasta,
josta näkisi maalattuja veneitä viliseville järville,
avosylisille pelloille.
Tämä talo on kummallinen.
Sen varjot valehtelevat.
Kertokaa miksi sen lukko sopii avaimeeni."

Toni Morrison on yhdysvaltalainen kirjailija. Vuonna 1993 Morrisonista tuli ensimmäinen afrikkalaisamerikkalainen nainen, joka on voittanut Nobelin kirjallisuuspalkinnon.

Frank palaa Korean sodasta henkisesti ja fyysisesti vammautuneena. Hänellä on vakavia sotatrauman oireita ja lääkkeeksi hän ryyppää jatkuvasti. Kirjan alussa Frank herää sidottuna laitoksesta, eikä muista minkä takia sinne on joutunut, mutta onnistuu pakenemaan. Hän on saanut kirjeen jonka mukaan hänen neljä vuotta nuorempi sisarensa Cee on hengenvaarassa ja joutuu palaamaan vihaamaansa kotikaupunkiin Georgiaan. Rasistinen pikkukaupunki on ajanut myös Ceen nuorena naimisiin huonon miehen kanssa, ja sen jälkeen rotuhygieniaa harjoittavan lääkärin hyväksikäytön uhriksi. Monen mutkan kautta Frank pääsee palaamaan kotiinsa, mutta löytää kotiseudultansa yhteisön jonka avulla Ceestä on kasvanut vahva itsenäinen nainen. Tästä Frank saa voimaa kohdata menneisyytensä haamut ja parantuminen voi alkaa.

Olen aiemmin Morrisonilta lukenut Sinisimmät silmät, Solomonin laulu sekä Minun kansani, minun rakkaani, ja Koti nousee ehdottomasti omaksi suosikikseni. Morrisonin Koti osoittaa ettei suuri kirja tarvitse satoja sivuja, vaan pieneekin tilaan mahtuu paljon. Morrison on loistava kertoja ja rakastan hänen sanankäyttöänsä. Kirja kokoaa myös yhteen Morrisonin aiemman tuotannon teemat yhteen, joten suosittelen Morrisonin muiden teoksien lukemista ennen kuin tutustuu Kotiin. Suosittelen sitä myös siksi, että Morrisonin kaltaisia kirjailijoita on harvassa. Itse en ole ainakaan saanut Morrisonista tarpeekseni, mutta onneksi niitä lukemattomiakin vielä löytyy.

"Uskaliaan toiveikas kertomus ihmisen mahdollisuudesta parantua - tai ainakin selviytyä." (The Washington Post)

"Seisoin siellä kauan puuta tuijottaen.
Se näyttää niin vahvalta
niin kauniilta.
Haljennut keskeltä alas asti
mutta eli ja voi hyvin.
Cee kosketti olkapäätäni
hennosti.
Frank?
Niin?
Lähdetään, velipoika. Mennään kotiin."

Osallistun kirjalla keltaiseen kesään, Ihminen sodassa -lukuhaasteeseen sekä Jokken Nobel -haasteeseen.

Agatha Christie - Lomahotellin murhat

Agatha Christie - Lomahotellin murhat 1985
(A Caribbean Mystery 1964) WSOY 220s.

"Niistä ihmisistä joita tapaa matkoilla ollessaan tietää todellisuudessa varsin vähän. Tarkoitan... kuinka sen nyt sanoisin... tietää vain sen, mitä he suostuvat kertomaan itsestään."

Tämä tyttö ei ainakaan pysty viemään dekkarihaastetta läpi ilman Agatha Christieta. "Rikosten kuningattareksi" kutsuttu Christie (1890-1976) oli englantilainen dekkarikirjailija.

Vanha neiti Marple on lähtenyt veljenpoikansa Raymondin suostuttelemana lomamatkalle Karibian meren äärelle. Paikan hiljaisuus ei ole neiti Marplen mieleen, mutta onpahan seurana ainakin vanha majuri jonka pitkäveteisiä tarinoita neiti Marple saa kuunnella. Paratiisin hiljaisuus kuitenkin järkkyy majurin kuoltua, eivätkä ruumiit jää siihen.

Rakastan Agatha Christieta, etenkin Miss Marple ja Hercule Poirot tarinoita. Jos muistan oikein olen tainnut lukea ne kaikki. Olen tämänkin joskus aikoinaan lukenut, mutta en muistanut tarinaa kokonaan ja murhaajankin muistin vasta lopussa.Pidän Christien tyylistä ja siitä että hänen teoksissaan murha ja väkivalta ovat toissijaisia ja keskiössä on itse arvoituksen ratkeaminen. Myös Christien mestarillisen kiemuraiset juonet ja ennennäkemättömät loppuratkaisut ovat mieleeni.

Osallistun kirjalla Rikoksen jäljillä -lukuhaasteeseen

Italo Calvino - Halkaistu Varakreivi

Italo Calvino - Halkaistu Varakreivi 1970
(Il visconte dimezzato 1952)

"Kun on halkaistu, on siinä se hyvä puoli että ymmärtää kuinka paljon kaikki ihmiset ja olennot maailmassa kärsivät epätäydellisyydestään. Minä olin kokonainen enkä ymmärtänyt. Ja minä liikuin tunnottomana tuskien keskellä joita on kaikkialla, sielläkin missä kokonainen ihminen ei sitä huomaa."

Italo Calvino (1923-1985) oli yksi Italian merkittävimpiä kirjailijoita.

Kirjan kertojana toimii nuori poika jonka eno, varakreivi Medardo di Terralba, joutuu sotaan ja jo ensimmäisessä taistelussaan hän saa tykinkuulan rintaansa ja halkeaa kahtia. Kuin ihmeen kaupalla varakreivin toinen puolikas saadaan pidettyä hengissä ja kotiin palaa halkaistu varakreivi, jolla on vain yksi jalka ja käsi sekä puolikas kasvoista. Pian ihmiset saavatkin huomata että kotiin on palannut varakreivin pahapuoli ja hän alkaa terrorisoimaan ympäristöään. Pian aletaan kertomaan huhua että varakreivin toinen puolikas on nähty alueella, tehden ihmisille palveluksia ja hyviä asioita. Lopulta varakreivin hyvän ja pahan puolikkaan on kohdattava ja taisteltava.

Calvino tuo kirjassaan hyvin esille tasapainon. Paha tekee julmuuksia, ja hyvä hyviä töitä muiden kyllästymiseen asti mutta yhdessä he ovat sopivassa tasapainossa. Calvinon maaginen tarinankerronta vetää vertojansa. Olen nyt lähi aikoina lukenut muutaman Calvinon kirjan, ja kirjapinossa odottaa vielä kaksi muuta. En malta odottaa niiden lukemista!

"Me odotimme, että nyt kun varakreivistä oli tullut kokonainen, alkaisi ihmeellinen onnellisuuden aika, mutta onhan selvää että yksi täydellinen varakreivi ei riitä tekemään koko maailmaa täydelliseksi."

Osallistun kirjalla keltaiseen kesään sekä Tuulevin Italia -haasteeseen.

Naguib Mahfouz - Miramar

Naguib Mahfouz - Miramar 1989
(Miramar 1967) Tammi 261s.

"Arabialainen kirjallisuus on ilman muuta vähiten tunnettu maailman merkittävistä nykykirjallisuuksista. Tässä piilee tärkeä syy siihen, että arabin mielenlaatu jää arvoitukseksi länsimaiselle ihmiselle. Entistä suuremmaksi arvoitukseksi se jää, kun tulee puhe urbaanista ja sivistyneestä arabista."
                                                                                                           John Fowles

Naguib Mahfouz (1911-2006) oli egyptiläinen kirjailija, häntä pidetään yhtenä arabimaailman maineikkampana kirjailijana. Mahfouz sai Nobelin kirjallisuuspalkinnon vuonna 1988. Kirjan kruunaa John Fowlesin johdanto sekä kirjan lopussa olevat viitteet. 

Miramar kertoo aleksandrialaisen täysihoitolan asukkaista, 1960-luvulla. Amir Wagdi, yli 80-vuotias entinen vallankumous journalisti. Tolba bek Marzuq, omaisuutensa menettänyt kapitalisti. Hosni Allam, nuori ja aatteeton pikkurikas. Mansur Bahi, kaksikymmentäviisivuotias, kaunispiirteinen radiojuontaja jonka ongelmana on petturuus. Sekä Sarhan Beheiry, nuori ja komea radikaaliopportunisti. Jokainen näistä miehistä on jollain tavalla kiinnostunut hoitolan kauniista palvelustytöstä, Zuhrasta. Ja tämä saakin aikaan, riitoja, tappeluita sekä tunteenpurkauksia. Kukin heistä kertoo tarinan omasta näkökulmastaan, samalla paljastaen oman taustansa ja ajattelutapansa.

Miramar oli mielenkiintoinen kuvaus Egypistä, sen historiasta ja yhteiskunnallisista tapahtumista. Pidin siitä että sama tapahtumasarja oli kerrottu eri henkilöiden näkökulmasta. Sai huomata kuinka erillaiset ihmiset näkevät samat asiat hyvin erillailla. Petyin hieman siihen etteivät Zuhra ja täysihoitolan omistaja, Marjaana, saaneet omia lukujansa vaan tarina kerrottiin ainoastaan miesten näkökulmasta. Olisi ollut mielenkiintoista ainakin lukea Zuhrasta kertova luku. Miramar oli kuitenkin iloinen yllätys ja kiinnostunkin jo Mahfouzin toisesta listakirjasta, Midaqq-kujasta.

"Tai niinkuin pimeys syvässä meressä,
jota peittää aalto toisensa päällä ja sen päällä vielä pilvet,
ja se on pimeyttä pimeyden päällä.
Kun joku ojentaa käden, hän voi tuskin sitä nähdä.
Niin. Sille, jolle Jumala ei anna valoa, ei ole valoa."

Osallistun kirjalla keltaiseen kesään, Mikä minusta tulee isona -haasteeseen sekä Jokken Nobel -haasteeseen.

Alberto Moravia - Keskipäivän aave

Alberto Moravia - Keskipäivän aave 2009
(Il Disprezzo 1954) Tammi 266s.

"Kuten ehkä tiedetään, elokuvakäsikirjoituksen laatija eli skenaristi kirjoittaa, useimmiten yhteistyössä toisen skenaristin ja ohjaajan kanssa, käsikirjoituksen eli skenaarion, toisin sanoen luo sen perustan, jolle suunniteltu elokuva rakennetaan."

Alberto Moravia (1907-1990) oli italialainen romaanikirjailija, journalisti ja poliitikko. Häntä pidetään yhtenä viime vuosisadan italialaisen romaanitaiteen merkittävimpänä kirjailijana. Moravian teokset käsittelevät usein nykyihmisen vieraantumista sekä seksuaalisuutta.

Keskipäivän aave kertoo nuoresta näytelmäkirjailijasta, Riccardo Moltenista, joka on rahapulan takia ryhtynyt elokuvakäsikirjoittajaksi. Samaan aikaan hänen avioliittonsa Emilian kanssa alkaa rakoilla. He lähtevät kuitenkin yhdessä Caprille, Moltenin valmistellessa käsikirjoitusta Odysseus-elokuvaan. Kauniilla saarella keskiöön nousee kuitenkin heidän avioliittonsa ja vähitellen heidän suhteensa alkaa kietoutua Odysseuksen ja Penelopen tarinaan. Samalla Molteni joutuu kiistelemään ohjaajan ja tuottajan kanssa näkemyksistään.

Moravia on aivan uusi tuttavuus itselleni, mutta en ole aivan varma tykkäsinkö hänestä. Tarina oli mielenkiintoinen, se saikin minut lukemaan kirjan loppuun. Moravian kerronta taas oli välillä tylsää filosofisointia. En pitänyt kirjan hahmoistakaan, etenkään Moltenista joka oli mielestäni vain säälittävä. Mutta ei kirjaa voi rumaksikaan haukkua.

"Emilia oli edessäni pitkänään hiekalla kuten aikaisemmin. Hänen kasvojansa peitti taas sama olkihattu. Ymmärsin kaiken olleen vain unta, tai pikemminkin tajusin, että turtumukseni ja mielettömän kaipuuni vallassa olin nähnyt kangastuksen, joka oli hetkellisesti häivyttänyt mielestäni karun ja ankean totuuden. Minä olin suudellut häntä, ja hän oli vastannut suudelmaani. Mutta kuka oli suudellut ketä? Kaksi aavetta oli suudellut toisiaan, kaksi aavetta, jotka mieletön kaipuu oli irrottanut todellisista asuinsijoistaan. Ja nämä todelliset olennot, ne olivat yhä liikkumattomat ja kaukana toisistaan."

Osallistun kirjalla keltaiseen kesään, Mikä minusta tulee isona -haasteeseen sekä Tuulevin Italia -haasteeseen.

Pablo Neruda - Andien Mainingit

Pablo Neruda - Andien Mainingit 1972
Tammi 169s. 

 "Minä tuon sinulle vuorilta iloisia liljoja,
tummia pähkinöitä, koreittain metsän suudelmia.
Haluan tehdä kanssasi saman
minkä kevät ja kirsikkapuut tekevät keskenään." 

Pablo Neruda (1904-1973) oli chileläinen runoilija joka sai Nobelin-kirjallisuuspalkinnon vuonna 1971.  Andien mainingit sisältää suomennosvalikoimana Nerudan runoja vuosilta 1921-1937, kokoelman Canto general (1950) sekä runoja vuosilta 1954-1969.

Ihastuin Nerudan runoihin jo lukiessani Kysymysten kirjaa, ja Andien mainingit oli seuraavana lukulistalla. Kirjan on kerrottu sisältävän Nerudan parasta tuotantoa. Etenkin kirjan alkuosan rakkausrunot olivat mieleeni, vaikken kauheasti rakkaudesta runoissa välitäkkään. Silti kirja oli hienoinen pettymys, sillä Kysymysten kirja oli mielestäni täydellinen. Pidän kuitenkin Nerudan soljuvasta ja kauniista tyylistä

"Minä en.
Minä luulen toisin.
Minä en tunne kissaa.
Minulle on tuttua monenmoinen, elämä
ja sen arkipelaagi,
meri ja kaupungin laskemattomuus,
kasvitiede,
naiset ja niiden kummat salat,
matematiikan kertotaulut ja miinukset,
maan vulkaaniset suppilot,
palokuntalaisten palkitsematon hyvyys,
pappien sinertävä atavismi,
mutta kissasta minä en saa selvää.
Minun järkeni liukastuu sen välinpitämättömyyteen,
sen silmissä on kultaiset numerot."

Neruda joutui pakenemaan Chilestä vuonna 1949, mutta pääsi palaamaan takaisin 1952. Palattuaan takaisin Chileen hän osallistui ahkerasti politiikkaan ja tämän aikakauden julkaisuista suurin osa on poliittisia. Kirjan jälkimmäinen osio, runoja vuosilta 1954-1969 onkin selkeästi kantaaottavampi kuin Canto general ja runoja vuosilta 1921-1937.

"Yhtäkkiä
Amerikan liput, 
keltaiset, siniset, hopeoidut,
aurinkoineen ja tähtineen, kultineen ja kaunokkeineen,
jättivät näkyviini vain
alastomia tienoita,
peltojen ja teiden köyhiä ihmisiä,
pelästyneitä talonpoikia, kuolleita intiaaneja
ratsailla, jo vailla silmiä tuijottaen,
ja lopulta kaivosten helvetilliset kidat."   

Osallistun kirjalla Saran runohaasteeseen, Jokken Nobel -haasteeseen sekä keltaiseen kesään.

Kesän kirjabingo -haaste

Le Masque Rouge -blogi keksi hauskan idean ja haastoi ihmiset lukemaan kirjoja bingon muodossa. Yritin tähdätä megabingoon ja saada kaikki lokerot rastitettua, mutta en ole nyt pariin viikkoon päässyt (ehtinyt) käymään kirjastossa joten se vähän jäi. Sain kuitenkin neljä bingoa josta olen tyytyväinen. Täältä löydät lisää tietoa haasteesta.


Ensimmäinen bingo:

Historiallinen: Slavenka Drakulic - Eivät tekisi pahaa kärpäsellekään
Kannen perusteella valittu: Kader Abdolah - Talo moskeijan vieressä
Pokkari: Truman Capote - Aamiainen Tiffanylla
Kotimainen kirja: Haru, eräs saari - Tove Jansson, Tuulikki Pietilä
Yli 500 sivua: Henri Charrière - Vanki nimeltä Papillon 

Toinen bingo:

Venäläinen kirjailija: Viktor Pelevin - Hyönteiselämää
Tositarinaan perustuva: Amelie Nothomb - Nöyrin palvelijanne
Ostettu kirja: Yasunari Kawabata - Tuhat Kurkea
Lainattu kirja: Marguerite Duras - Varakonsuli
Kirja & elokuva: Ian Fleming - Casino Royale

Kolmas bingo:

Klassikko: Frederic Manning - Harva Hyvin Kuolee
Kannessa eläinkuva: Juhani Lompolo - Korea Kirja
Lastenkirja: Astrid Lindgren - Eemeli ja pikku Iida
Sarjakuva: Javier de Isusi - Hullu joki 

Neljäs bingo:

Alle 200 sivua: Gabriel Garcia Marquez - Kukapa everstille kirjoittaisi
Dekkari: Friedrich Dürrenmatt - Tuomari ja hänen pyövelinsä
Fantasia: Italo Calvino - Jos talviyönä matkamies
Romantiikkaa: Laura Esquivel - Pöytään ja vuoteeseen
Kuuluu kirjasarjaan: Andrea Camilleri - Eväsvoro

Kirja-arviot

Kesän kirjabingo loppuu tänään, mutta en ole kaikkia haasteeseen lukemiani kirjoja vielä arvioinut. Joten päätin, että teen lopuista kirjoista pienemmät arvostelut. Teen vielä illemmalla yhteenvedon haasteesta.

Marguerite Duras - Varakonsuli (1988)
(Le Vice-consul 1966) Otava 155s.

Marguerite Duras (1914-1996) oli ranskalainen kirjailija ja elokuvaohjaaja. Häntä pidetään yhtenä merkittävimpänä ranskalaisena kirjailijana.

Kirjan päähenkilönä esiintyy varakonsuli, jonka kerrotaan ampuneen umpimähkään virka-asuntonsa parvekkeelta kerjäläisiä kohti. Välikohtausten jälkeen mies siirrettiin Kalkutaan, jossa hänen ainoa puhekumppaninsa on Eurooppalaisen kerhon johtaja. Samaan aikaan saamme seurata tarinaa kambodzalaisesta nuoresta kerjäläistytöstä, joka tekee omaa, julmaa vaellustaan Indokiinasta Gangesin alajuoksulle. Nämä kaksi tarinaa kietoutuvat yhteen, ja samalla tapaamme suurlähettilään salaperäisen vaimon, Anne Marie Stretterin, johonka varakonsuli on suunnattomasti rakastunut.

Olen Durasilta jo lukenut Lol V. Steinin elämän sekä Rakastajan. Jälkimmäiseen tykästyin mutta Lol V. Steinin elämä ei uponnut. Samaa voisin sanoa Varakonsulista. Kirja oli mielestäni sekava enkä oikein päässyt siihen sisälle, se ei tuonut esille mitään uutta Durasista.

Osallistun kirjalla Vive la France -lukuhaasteeseen sekä kesän kirjabingoon ja rastitan kirjalla lokeron "Lainattu kirja"

Ian Fleming - Casino Royale 2003
(Casino Royale 1953) Jalava 165s.

Ian Fleming (1908-1964) oli brittiläinen kirjailija, joka tunnetaan parhaiten James Bond-romaanisarjastaan. Casino Royale on ensimmäinen James Bond -romaani.

James Bond joutuu ranskalaisessa pelikasinossa baccarat-pöydän ääreen, jossa panoksena on elämä ja kuolema. Bondin täytyy voittaa peli tai hänen henkensä on vaarassa. Vastassa on neuvostoliitolle työskentelevä agentti Le Chiffre, joka on haaskannut salaisen rahaston, jolla oli sodan tullen tarkoitus luoda viides kolonna kommunistien hallitsemia ranskalaisia ammattiliittoja. Nyt hän yrittää kerätä uuden miljoonarahaston uhkapelillä ja tämän Bondin täytyy estää. 007:n apurina on kuvan kaunis naisagentti Vesper, jonka kanssa Bond viettää ikimuistoisen loman. 
 
Casino Royale on ensimmäinen (ja viimeinen) Bond kirja jonka olen lukenut. En ole oikein koskaan pitänyt Bondista, vaikka leffoja onkin tullut välillä katsottua. Kirja tuo mielestäni paremmin esille Bondin sovinistisen luonteen kuin elokuvat, mutta samalla se valoittaa Bondin historiaa ja antaa selityksiä hänen käyttäytymiselleen. Vaikka Casino Royale onkin ensimmäinen Bond kirja, on siitä tehty elokuva varsin myöhään, vuonna 2006. Pääosaa esittää Daniel Craig, joka on yksi lempi Bondini.

Osallistun kirjalla Mikä minusta tulee isona -haasteeseen, Rikoksen jäljillä -lukuhaasteeseen, sekä kesän kirjabingoon ja rastitan kirjalla lokeron "Kirja&Elokuva"

Juhani Lompolo - Korea Kirja: tarinaa ja tietoa Korean niemimaalta 2002
Orienta 192s.

Juhani Lompolo (1941-2011) oli suomalainen kirjailija ja toimittaja. Lompolo toimi vuosia Kaukoidän kirjeenvaihtajana Tokiossa sekä Itä-Aasian kirjeenvaihtajana, asemapaikkanaan myöskin Tokio.

Mitä sanoi Buddhan patsas rottapariskunnalle, joka tuli pyytämään häntä tyttärensä sulhaseksi? Kuinka saattoi yksinäinen kello soida autiossa temppelissä? Saiko katala tiikeri palkkansa? Miksi syömme sipuleita? Korea kirja vastaa kaikkiin näihin kysymyksiin ja esittelee kansantarinoita Korean niemimaalta. Kirja keskittyy myös maailmanpoliittisiin kysymyksiin, Korean jännittävään mutta hurjaan historiaan, sekä sen rikkaaseen kulttuuriin.

Korea kirja oli hauskaa luettavaa, etenkin kansantarujen osalta. Kirjassa on myös paljon mielenkiintoista tietoa Korean historiasta, ei pelkästään sodista.

Osallistun kirjalla Ihminen sodassa -lukuhaasteeseen sekä kesän kirjabingoon ja rastitan lokeron "Kannessa eläinkuva"

Andrea Camilleri - Eväsvoro 2005
(Il ladro di merendine 1996) WSOY 247s.

Andrea Camilleri (1925) on italialainen rikoskirjailija. Hän nousi kansainväliseen maineeseen Montalbano-sarjallaan.

Salvo Montalbano, Vigatan jämäkkä ja tiukkasanainen poliisikomissario, joutuu. Samana päivänä tunisialainen partiovene tulittaa sisilialaista kalastusalusta ja tappaa yhden miehistön jäsenen. Ja ikääntynyt liikemies löydetään murhattuna kotitalonsa hississä. Tapahtumilla ei näytä olevan mitään yhteistä, kunnes Montalbano tapaa nuoren eväsvoron, Francoisin ja löytää tapahtumille yhteisen nimittäjän. Hän kuitenkin vaarantaa oman ja pojan hengen selvittäessään tapahtumia, jotka vievät hänet liian lähelle hallituksen pimeitä touhuja ja korruptiosotkuja.

Salvo Montalbano on luultavasti yksi epämiellyttävimmistä henkilöhahmoista jonka olen kohdannut, ja silti tunsin suurta sympatiaa häntä kohtaan. Eväsvoro on luultavasti yksi parhaimmista dekkareista joita olen pitkään aikaan lukenut ja tulen ehdottomasti lukemaan Montalbano-sarjaa lisää. Tykästyin myös Camillerin sarkastiseen tyyliin jota hän viljeli vähän väliä.

"Amerikkalaisissa elokuvissa poliisin ei tarvinnut kuin sanoa rekisterikilven numero, ja hän sai jo parissa minuutissa omistajan nimen, lapsiluvun, hiustenvärin ja perskarvojen tarkan lukumäärän"

Osallistun kirjalla kesän kirjabingoon ja rastitan kirjalla lokeron "Kuuluu kirjasarjaan", Rikoksen jäljillä -lukuhaasteeseen sekä Tuulevin Italia -haasteeseen.

Astrid Lindgren - Eemeli ja pikku Iida 2001
(Ida och Emil i Lönneberga 1989) WSOY 172s.

Astrid Lindgren (1907-2002) oli maailmankuulu ruotsalainen lastenkirjailija. Hänen tunnetuimpia luomiaan hahmoja ovat Vaahteramäen Eemeli, Peppi Pitkätossu, Ronja Ryövärintytär ja Katto-Kassinen. Kirjassa on kolme Lindrening Eemeli tarinaa, Eemeli ja pikku Iidan metku, Eemelin metku n:o 325 ja Eemeli ei kitsastele.

Vaahteramäellä, Kissankulman talossa on pieni verstashuone jonne Eemeli usein joutuu tehtyään jonkun metkun. Siellä hän veistelee puu-ukkoja joita onkin kertynyt jo vino pino. Verstashuoneeseen Eemelin pikkusisko Iidakin haluaa, mutta sitä varten pitäisi tehdä metku. "Ei metkuja keksitä, niitä vain sattuu" Eemeli sanoo ja eräänä päivänä alkaa Idallekin sattua ja tapahtua.

Tove Jansson -projektin lisäksi olen ottanut itselleni tehtävän lukea kaikki Lindgrenin suomennetut kirjat. Projekti ei ole kulkenut yhtä hyvin kuin Jansson -projekti mutta pikku hiljaa. Lastenkirjoja harvemmin luen joten niiden lukeminen tuo mukavaa vaihtelua.

Osallistun kirjalla kesän kirjabingoon ja rastitan kirjalla lokeron "Lastenkirja"

Viktor Pelevin - Hyönteiselämää

Viktor Pelevin - Hyönteiselämää 1999
(Žiznʹ nasekomych 1993) Tammi 264s.

"Puutarhassani istun. Öljylamppu palaa.
Ei armasta, ei apulaista eikä tuttavaa.
Maailman vähäosaisten ja mahtavien sijaan
vain soinnukasta hyönteissurinaa"
                                                                                              Joseph Brodsky

Viktor Pelevin on yksi 90-luvun menestyksellisempiä ja tuottoisimpia venäläisiä kirjailijoita. Hänen kirjansa ovat postmodernistia ja sisältävät vaikutteita popkulttuurista ja science fictionista.

Kirjassa on 15 tarinaa, jotka kaikki kertovat samoista henkilöistä eri kulmista ja eri aikoina. Tarina alkaa Mustanmeren rannalla olevassa lomakeskuksessa. Arnold, Artur sekä amerikkalainen Sam Sucker tutustuvat toisiinsa ja viettävät aikaa normaalisti, mutta kaverusten heittäydyttyä kaiteelta tyhjyyteen, lukijalle paljastuu että he ovatkin hyttysiä. Saamme tutustua myös muurahaisneito Marinaan joka avioituu upseeri Nikolain kanssa ja synnyttää tyttären, Natasan joka haluaa kuitenkin olla kärpänen. Serjoza-kaskas kasvatta itsellensä viikset mutta entäs sitten kun häntä luullaan torakaksi? Maksim saa kokea miltä tuntuu olla hamppulude marisätkässä. Isä-pillerinpyörittäjä pohtii poikansa kanssa elämän tarkoitusta. Ovatko he ihmisiä vai hyönteisiä?

Hyönteiselämää ei ole helppoa luettavaa sillä kirja panee aivot lujille, suosittelenkin kirjan lukemista omassa rauhassa. Ihastuin kirjailijan ideaan leikkiä kuvakulmilla mutta ajoittain se sekoitti lukemistani, enkä oikein päässyt kirjaan sisälle. Pidin kuitenkin kovasti Pelevin kirjoitustyylistä.

"Yöperhosen koko elämä on juuri se hetki, hän sanoi, - jonka se tuhlaa hyvästellessään pimeyttä. Ei ole olemassakaan muuta kuin se hetki. Käsitätkö? Koko valtava elämä, jonka kuluessa suunnittelet aikaa myöten kääntyväsi valoon päin, onkin itse asiassa juuri se ainoa hetki, jona valitset pimeän."

Osallistun kirjalla kesän kirjabingoon ja rastitan kirjalla lokeron "Venäläinen kirjailija" sekä Lukuiloa Perhoslaaksossa -lukuhaasteeseen.

Tove Jansson, Tuulikki Pietilä - Haru, eräs saari

Haru, eräs saari - Tove Jansson, Tuulikki Pietilä 1996
(Anteckningar från en ö 1996) WSOY 103s.

"Ihmiselle, ikuiselle tunkeutujalle, saari on aina seikkailu. Harva on kuvannut tätä kohtaamista yhtä tarkkanäköisesti kuin Tove Jansson."
                                                                                                Gustaf Widen
                                                                                                              
Noin vuosi sitten otin haasteekseni lukea kaikki Tove Janssonin suomennetut kirjat. Kahdestakymmenestäviidestä kirjasta kaksikymmentä on luettu ja yksi on kesken, joten toivottavasti saan tänä vuonna projektin loppuun. Haru, eräs saari on Tove Janssonin kirjoittama ja hänen kumppaninsa, Tuulikki Pietilän kuvittama teos.

Kirjassa kuvataan elämää Klovharun pienellä saarella Pellingissä, Suomenlahdella. Siellä Tove Jansson ja Tuulikki Pietilä ehtivät viettää lähes kolmekymmentä kesää. Saarella ei kasva puita, mutta keskellä on laguuni joka laskuveden aikana muuttuu järveksi. Kesät olivat täynnä työtä ja askareita, uusia ystäviä ja yllättäviä hetkiä meren äärellä. Kalasteltiin, veneiltiin, rakennettiin mökkiä ja hiljennyttiin luonnon helmassa. Mutta kaikki loppuu aikanaa.

"Tiesimme että nyt oli aika antaa mökki pois. Vakuutimme toisillemme että oli tyylikkäämpää irtautua ajoissa ennen kun oli pakko, mutta se alkoi kuulostaa jankutukselta kun sen sanoi liian usein."

Tove Janssonin kirjat ovat oivaa kesälukemistoa. Kirjaa lukiessa mieleeni muistuivat nuoruuden kesäiset venematkat meidän pienelle saarelle. Jansson osaa tuoda hyvin esille saarella olon karun totuuden mutta myös kauneuden, Tuulikki Pietilän kuvat kruunaavat teoksen.

Ihailin myös kirjan ulkoasua ja kaunista karttaa ja sainkin selville että sen on tehnyt Toven äiti, Signe Hammarsten Jansson.

Haru, eräs saari on Tuulikki Pietilän kuvittama

"Tarkemmin ajatellen Tooti voi tosiaan tikahtua nauruun mitä yllättävimmistä syistä, esimerkiksi kun hän tiskiveden sijasta heittää mereen mielivasaransa - entäpä sitten Smoky Mountains! Me ajoimme bussilla neljätoista tunita Charlestonista Smoky Mountainsille joita Toori oli ikävöinyt nähdäkseen pienestä pitäen, saavuimme päätepysäkille lumituiskussa, kaikki oli autiota, yksinäinen herra tiskin takana selitti alakuloisesti että Smoky Mountains oli talvella suljettu. Tootin mielestä se oli lystikkäintä mitä  hän oli eläissään kuullut, ja hän on sentään täysin normaali ihminen."

Osallistun kirjalla kesän kirjabingoon ja rastitan kirjalla lokeron "Kotimainen kirja"

Truman Capote - Aamiainen Tiffanylla

Truman Capote - Aamiainen Tiffanylla 2010
(Breakfast at Tiffany's 1967) Tammi 175s.

"Johtuiko raivoni hiukan myös siitä, että olin itse rakastunut Hollyyn? Hiukan. Sillä olin rakastunut häneen. Aivan samoin kun olin kerran rakastunut äitini vanhanpuoleiseen värilliseen keittäjään ja postimieheen, joka antoi minun tulla mukaan kierrokselleen --. Tämäkin rakkauden laji synnyttää mustasukkaisuutta."

Truman Capote oli yhdysvaltalainen kirjailija ja toimittaja. Capote tuli tunnetuksi teoksistaan Aamiainen Tiffanylla sekä Kylmäverisesti, jota varten hän loi uuden kerrontamuodon, dokumenttiromaani. 

Aamiainen Tiffanylla kertoo nuoresta ja viehättävästä Holly Golightlysta, joka elää villiä matkalaukkuelämää New Yorkin seurapiireissä. Hän viettää huoletonta elämää, ympärillään joukko miehiä jotka ovat valmiita tekemään mitä tahansa hänen takiansa. Hänellä on myös vaarallinen tuttavuus, Sing-Singissä istuva rikollinen jonka kanssa hän vaihtaa sääraportteja, jotka ovat oikeasti rikollisliigan viestejä. Tarinan kertojana on nimettömäksi jäänyt kirjailija mies joka asuu Hollyn yläpuolella. Heidän välillensä syntyy ystävyys, kun Holly joutuu turvautumaan kertojaan unohdettuaan avaimensa. 

Luettuani Kylmäverisesti, tykästyin Capoteen sen verran että halusin lukea jotain muutakin häneltä. Aivan yhtä hyvä Aamainen Tiffanylla ei mielestäni ollut mutta tykästyin Capoten tyyliin vielä enemmän. Kirjan henkilöt jäivät hieman etäisiksi itselleni. Hollyn tarina on kerrottu ulkopuolisin silmin ja vain harvoin pääsemme näkemään hänen todellisen minänsä, jos sellaista edes on. Kun taas nuori kirjailija lähinnä ärsytti itseäni.   

Kirjaan sisältyy myös kolme muutakin novellia Capotelta. Kukkien talo, Timanttikitara ja Joulumuisto. Ihastuin etenkin viimeisimpään, Joulumuistoon joka on hieman surullinen tarina nuoren pojan ja vanhan naisen ystävyydestä. Pidin myös Capoten kirjoitustyylistä.

"Olen aina ajatellut, että täytyy olla sairas ja tehdä kuolemaa voidakseen nähdä Herran. Ja olen kuvitellut, että Hänen tulemistaan katselisi niin kuin kappelin ikkunaa: että se olisi kaunista kuin värillinen lasi, jonka lävitse aurinko paistaa, ja niin hohtavaista, ettei pimeän tulostakaan tiedä mitään. Ja siitä minä olen saanut lohdutusta: siitä ajatuksesta, että se hohto ottaa pois kaiken aavemaisen tunnelman. Mutta kyllä minä sittenkin luulen, ettei sellaista koskaan tapahdu. Eiköhän ihminen sittenkin lopun tullen käsitä, että Herra on hänelle jo näyttäytynyt. Että kaikki semmoisenaan, - ja ystäväni käsi tekee pyöreän liikkeen, kuin keräten yhteen pilvet ja leijat ja ruohon ja Queenien, joka kuopii multaa luunsa päälle, - että kaiken sen näkeminen, mitä muutenkin on aina nähnyt, on juuri Hänen näkemistään."

Kirjasta on myös tehty elokuva, jonka pääosassa nähdään kirjan kannessakin esiintyvä Audrey Hepburn. Elokuvaa ja kirjaa ei voi kuitenkaan pahemmin vertailla keskenään, niin erillaisia ne ovat.

Osallistun kirjalla Mikä minusta tulee isona -haasteeseen, keltaiseen kesään sekä kesän kirjabingoon ja rastitan kirjalla lokeron "Pokkari"

Italo Calvino - Jos talviyönä matkamies

Italo Calvino - Jos talviyönä matkamies 2009
(Se una notte d'inverno un viaggiatore 1979) Tammi 275s.

"Luuletteko että jokaisessa tarinassa on oltava alku ja loppu? Ennen aikaan tarina saattoi päättyä vain kahdella tavalla: kun kaikki koettelemukset oli käyty, sankari ja sankaritar joko menivät naimisiin tai kuolivat. Viimeinen merkitys johon kaikki kertomukset viittaavat on kaksikasvoinen elämän jatkuvuus, kuoleman väistämättömyys."

Italo Calvino (1923-1985) oli kuubalaissyntyinen mutta varhain italialaistunut kirjailija ja toimittaja. Hän oli yksi Italian sodanjälkeisen kirjallisuuden suurimpia nimiä.

Jos talviyönä matkamies kertoo Lukijasta joka yrittää lukea kirjaa nimeltä Jos talviyönä matkamies. Pian hän huomaa, että kirja on viallinen ja teksi alkaa toistamaan itseänsä. Lukija palaa kauppaan vaihtaakseen kirjan virheettömään kappaleeseen mutta huomaa saaneensa aivan toisen kirjan joka myös jää kesken. Lukija jatkaa oikean kirjan etsimistä ja tulee tutustuneeksi kymmeneen tarinanalkuun, jotka kaikki edustavat erillaisia kirjallisuuden tyylilajeja. Samalla seurataan Lukijan ja Lukijattaren seikkailuja kirjojen maailmassa.

Näkymättömät kaupungit sai minut kiinnostumaan Calvinon muista teoksista ja Jos talviyönä matkamies oli selvä seuraava kirja jonka häneltä halusin lukea. Calvino leikittelee kirjallisuuden ikuisien aiheiden ja teemojen parissa ja tekee sen älyllisellä ja leikkisällä tavalla. Mutta vaikka kuinka yritin oli kirja paikoin hieman liian sekava omaan makuuni. Silti, Calvinon kaltaisia tarinankertojia on harvassa ja tulen ehdottomasti lukemaan lisää hänen kirjojansa.

Lukijan lukemien tarinanalkujen nimistä koostuu myös oma tarinansa.

"Jos talviyönä matkamies, Malborkin asutuksen ulkopuolella, Kurkottautuessaan äkkijyrkältä rinteeltä, Pelkäämättä tuulta ja huimausta, Katsoo alas tiivistyvään varjoon, Solmiutuvien linjojen verkossa, Ristiin menevien linjojen verkossa, Kuun valaisemalla lehtimatolla, Tyhjän kuopan ympärillä, Mikä tarina sen pohjalla odottaa loppuaan?"

Osallistun kirjalla Tuulevin Italia -haasteeseen, Opuscolon keltaiseen kesään sekä kesän kirjabingoon ja rastitan kirjalla lokeron "Fantasia" 

Henri Charrière - Vanki nimeltä Papillon

Henri Charrière - Vanki nimeltä Papillon 1971 
(Papillon 1969) Otava 514s.

"Venezuelan kansalle, Parian lahden vaatimattomile kalastajille, kaikille intellektueille, sotilaille ja muille, jotka antoivat minulle mahdollisuuden uuteen elämään, vaimolleni ja parhaalle ystävälleni Ritalle."

Henri Charrière 1906-1973 oli ranskalainen kirjailija joka tuli tunnetuksi omaelämäkerrastaan Vanki nimeltä Papillon. Kirja on kirjoitettu kahdessa kuukaudessa. Charrière on myös kirjoittanut menestysteokselleen jatko-osan, Banco. Siinä hän valoittaa nuoruuttaan Ranskassa sekä pakojen jälkeistä elämäänsä Etelä-Amerikassa.

Henri Charrière, Montremarten rikollispiireissä paremmin tunnettu nimellä Papillon tuomittiin vuonna 1931 elinkautiseen murhasta jota hän ei ollut tehnyt. Hän joutui pakkotyöhön Ranskan Guayanaan, jossa toteutti ensimmäisen pakonsa. Papillon pakeni Cayennen pahamaisesta rangaistussiirtolasta ja purjehti pienellä avoveneellä Kolumbiaan yli 1600 kilometrin matkan. Hän eli villin intiaaniheimon parissa kahden sisaruksen aviomiehenä, kunnes hänet luovutettiin Ranskalle. Papillon joutui Pirunsaarelle, josta kukaan ei ollut ennen paennut. Papillon teki yhteensä yhdeksän pakoyritystä, kunnes viimeinen pakoyritys vei hänet Venezuelaan, jonka kansalainen hänestä lopulta tuli.

Vanki nimeltä Papillon on vauhdikas ja jännittävä omaelämänkerrallinen teos, joka vei ainakin tämän lukijan mennessään. Kirja keskittyy erityisesti Papillonin pakoyrityksiin. Papillon oli vakaasti päättänyt karata ja halusi aloittaa uuden elämän rehellisenä miehenä. Myös vankilaelämää kuvaillaa kirjassa: vankien välistä ystävyyttä sekä valtapeliä, rakkautta, vartijoita, rahakätköjä. Vanki nimeltä Papillon on ehdottomasti yksi mukaansatempaavimmista ja mielenkiintoisimmista kirjoista jonka olen pitkään aikaan lukenut.  

"Mutta on selvä, ettei uuden elämän aloittaminen ole yhtä helppoa kuin napin ompeleminen. Ja vaikka tänäänkin, kaksikymmentäviisi vuotta myöhemmin, olenkin naimisissa, yhden tyttären onnellinen isä ja Venezuelan kansalainen, jouduin kokemaan monia seikkailuja, onnistumisia ja konkursseja, tosin aina vapaana miehenä ja rehellisenä kansalaisena. Ehkä jonain päivänä panen ne paperille, samoin kuin monet mielenkiintoiset tarinat jotka eivät mahtuneet tähän."

Osallistun kirjalla Vive La France -lukuhaasteeseen, Hei me lusitaan -lukuhaasteeseen, Lukuiloa perhoslaaksossa -lukuhaasteeseen sekä kesän kirjabingoon ja rastitan kirjalla lokeron "Yli 500 sivua"

Kader Abdolah - Talo moskeijan vieressä

Kader Abdolah - Talo moskeijan vieressä 2012
(Het huis van de moskee 2005) Bazar 444s.

"Jäljellä on seitsemän miestä, joista kolme tulee, yksi lähtee, yksi jää makaamaan, yksi kuolee ja yksi kylvää. Mutta te jäätte, kunnes he kaikki ovat tulleet ja he kaikki ovat menneet."

Nähdessäni kerran kirjan kannen tiesin heti että haluan lukea sen, muuten en olisi kirjaan varmaankaan koskenut, mutta onneksi näin tein. Hossein Sadjadi Ghaemmaghami Farahani, kirjailijanimeltään Kader Abdolah on iranilaissyntyinen, Alankomaissa asuva kirjailija. Abdolah kirjoittaa hollanniksi. Talo moskeijan alla on toistaiseksi ainoa Abdolahin suomeksi julkaistu teos.

Talo moskeijan vieressä kertoo monipolvisen suvun värikkäästä elämästä. Kirja keskittyy moskeijan vieressä sijaitsevaan mattokauppias Agha Dzanin taloon, Senedzanin kaupungissa Iranissa. Talon alla asuu kolme perhettä ja se sekä moskeija ovat olleet suvun hallussa vuosisatojen ajan. Tapahtumat käynnistyvät 1960-luvun lopussa ja seuraavien vuosikymmenten aikana moskeija ja sen ympärillä asuva perhe kokee monia mullistuksia. Saahin valta horjuu ja maanpaossa elävä ajatollah Khomeini suunnittelee vallankumousta. Poliittinen levottomuus on heräämässä ja se muuttaa kaikkien elämän.

Talo moskeijan alla on värikäs sukusaaga jonka tarina vetää mukaansa. Tarinassa on monen perheen vaiheet ja suuri henkilömäärä sekoittikin välillä. Onneksi kirjan alussa on jokaisen henkilön nimi ja heidän suhteensa muihin henkilöihin, näin tarinassa pysyi paremmin kärryillä. Lukija pääsee kirjan mukana tutustumaan Iranin keisarikunnan sortumiseen ja islamismin nousuun kulttuurin sisältä päin. Kirjassa paneudutaan myös Iranin nykyaikaistumiseen, sen vastustajiin ja kannattajiin.

Pidin Abdolahin runollisesta ja mukaansatempaavasta kirjoitustyylistä. Valitettavaa on että Abdolahia ei ole suomennettu enempää, sillä ainakin itse lukisin herralta lisääkin kirjoja.

 "Hän on valo.
Hänen valonsa loistaa kuin lyhty ikkunasyvennyksessä.
Lyhdyn lasi on kuin välkkyvä tähti, ja
se on sytytetty siunatun öljypuun öljyllä.
Sen öljy miltei valaisisi, vaikka tuli ei sitä edes koskettaisi.
Siinä on valoa valon päällä."

Osallistun kirjalla kesän kirjabingoon ja rastitan lokeron "kannen perusteella valittu"

Frederic Manning - Harva Hyvin Kuolee

Frederic Manning - Harva Hyvin Kuolee 2006
"Her Privates We 1930" Like 314s.

"Näemme tuolla päivän alun, mutta luulen, ettemme koskaan näe sen loppua... pelkään että harva hyvin kuolee, joka taistelussa kuolee."
                                                                                                 Shakespeare

Fredric Manning (1882-1935) oli australialainen mutta Iso-Britanniassa uransa luonut kirjailija joka tunnetaan parhaiten omakohtaisiin sotakokemuksiin perustuvasta romaanistaan "Harva hyvin kuolee". Kirja oli suuri menestys ja monet kirjailijat ylistivät sitä. Ernest Hemingway kertoi lukevansa sen kerran vuodessa jottei unohtaisi asioiden todellista laitaa.

Harva hyvin kuolee kertoo ensimmäisestä maailmansodasta ja brittiläisistä sotilaista Ranskassa. Tarinan päähenkilönä on Bourne, muita hieman vanhempi sekä korkeammin koulutettu sotilas josta haluttaisiin tehdä upseeri. Bourne kuitenkin mielummin pysyisi tavallisena sotamiehenä. Kirja keskittyy vähemmän taisteluihin ja enemmän elämään linjojen takana sekä sotilaiden harjoituksiin ja vapaa aikaan. Sodan uhka on kuitenkin aina läsnä ja taisteluihin joudutaan.

"'Kaikki hyvin, poju?' hän huusi kiihkeästi.
Kaikki oli hyvin. Bournen nostaessa hervotonta ruumista kypärä vierähti päästä, ja paljasti pirstoutuneen kallon siinä, mistä luoti oli tullut ulos, ja vähän verta pulppusi Bournen takille ja housunpolville. Martlow'lla oli kaikki hyvin."

Pidin kirjaa mukavana vaihteluna muihin sotakirjoihin joita olen viime aikoina lukenut. Teksti on sujuvaa ja tietynlainen herkkyys kuvastuu kirjan pohdinnoista ja luinkin sen aika nopeasti. Kirjan sotilaat kuvataan valittavina sekä kiroilevina miehinä, joita ei isänmaallisuus innosta. He eivät kunnioita upseereitaan vaan pikemminkin sietävät heitä ja silloin kun ei olla taistelussa miehiä kiinnostaa ainoastaan ruoka, juoma ja seksi. Esille tulee kuitenkin sodan turhuus ja kuoleman sattumanvaraisuus.

"Ihmiset käyvät sodan; eivät pedot, eivätkä jumalat. Sota on erityisen inhimillistä toimintaa. Nimittämällä sitä rikokseksi ihmiskuntaa vastaan hukkaa ainakin puolet sen merkityksestä; se on myös rikoksen rangaistus."

Osallistun kirjalla Mikä minusta tulee isona -haasteeseen, Ihminen sodassa -lukuhaasteeseen sekä kesän kirjabingoon ja rastitan kirjalla lokeron "Klassikko"

Slavenka Drakulic - Eivät tekisi pahaa kärpäsellekään

Slavenka Drakulic - Eivät tekisi pahaa kärpäsellekään 2005
(They would never hurt a fly, war criminals on trial in the hague 2004) LIKE 175s.

"Hän on vienyt jaottelun yksityiseen ja yleiseen toimintaan, perheeseen ja ammattiin, niin pitkälle, ettei havaitse omassa persoonassaan enää mitään yhteyttä näiden kahden välillä. Kun ammatti pakottaa hänet murhaamaan ihmisiä, hän ei pidä itseään murhaajana, koska hän ei toiminut omasta halustaan vaan ammatissaan. Pelkästä intohimosta hän ei tekisi koskaan pahaa kärpäsellekään."

                                                                                               Hannah Arendt

Slavenka Drakulic on tunnettu kroatialaissyntyinen kirjailija sekä toimittaja joka on monilla romaaneillaan ja artikkeleillaan osallistunut poliittiseen keskusteluun Balkanin maiden tilanteesta.

Eivät tekisi pahaa kärpäsellekään - sotarikolliset tuomiolla syventyy Drakulicin entisen kotimaan sotien syihin ja seurauksiin. Srebrenican joukkomurhasta on kulunut kymmenen vuotta ja teurastuksen suunnittelijat pakoilevat Haagin rikosistuinta edelleen. Drakulic piirtää tarkkoja kuvia sotarikollisista - serbeistä, kroaateista ja muslimeista. Näistä aukeaa näkymä Jugoslavian lähihistoriaan, kommunistin romahtamiseen ja nationalismin nousuun sekä suureen vihanpitoon ystävien kesken. Drakulic pääsee myös joukkomurhaajien mielen saloihin ja tuo esille että useimmat heistä eivät olleet sotilaita ollenkaan vaan tavallisia ihmisiä. Kirjan lopussa on myös kuvaus tuomiotaan odottavien entisten vihollisten oloista ja leppoisasta yhdessäolosta. Heitä eivät piinanneet omat tekonsa eivätkä ihmiset joille he olivat aiheuttaneet suunnatonta kärsimystä.

Kirjassa yhdistellään raportointia, tutkielmaa ja todellisuudesta ammentavaa fiktiota. Tämä tekee kirjasta helppolukuisen. Aihe, josta en kauheasti tiennyt oli mielenkiintoinen. Drakulic osasi kertoa tarinat puolueettomasti mutta hämmennyksissään; mikään ei erota näitä miehiä ja naisia kenestä tahansa. Meistä.

Osallistun kirjalla Ihminen sodassa -lukuhaasteeseen, Lukuiloa perhoslaaksossa -lukuhaasteeseen sekä kesän kirjabingoon ja rastitan kirjalla lokeron "Historiallinen"

Javier de Isusi - Hullu joki

Javier de Isusi - Hullu joki 2011
(Rio loco - Los viajes de Juan sin Tierra 2009) LIKE 192s.

"Amazonin alueen eristyksissä eläville alkuperäiskansoille. Toivomme, etteivät he ikinä lue tätä kirjaa."

Javier de Isusi on espanjalainen piirtäjä joka lähti vuodeksi matkustamaan ympäri Latinalaista Amerikkaa. Palattuaan hän alkoi piirtää omiin kokemuksiinsa pohjautuvaa sarjakuvaa. Tästä syntyi neliosainen sarja Maattoman Juanin matkat. Hullu joki on sarjan kolmas osa.

Vasco on yrittänyt etsiä ystäväänsä Juania ympäri Latinalaista Amerikkaa. Uudet vihjeet ohjaavat hänet seuraavaksi Ecuadoriin ja Peruun. Vasco saa tietää että Juan on kadonnut viidakkoon etsiessään intiaaniheimoa, joka on täysin eristäytynyt muusta maailmasta. Vasco lähtee etsimään häntä Amazonin viidakkoon.

Harvemmin sarjakuvia enään luen, etenkään seikkailusarjakuvia mutta Hullu joki oli iloinen poikkeus. Javier de Isusin jälki on kaunista ja yksityiskohtia riittää. Kirja kannattaa lukea vielä toisenkin kerran, kuten itsekin tein. Huumoria eikä sarkasmiakaan kirjasta puutu ja sen takia siihen tykästyinkin, tulen ehdottomasti lukemaan sarjan kaksi muutakin osaa! Kirjan lopussa on myös  mielenkiintoista tietoaalkuperäiskansoista ja heidän oikeuksistaan.

Osallistun kirjalla kesän kirjabingoon ja rastitan kirjalla lokeron "sarjakuva"

Yasunari Kawabata - Tuhat Kurkea

Yasunari Kawabata - Tuhat Kurkea 1969
(Thousand Cranes 1949) Keltainen kirjasto 149s.

"Aurinko kosketti puiden latvoja ja näytti valuvan taivaanrantaan. Metsä kohosi mustana iltataivasta vasten. Virtaava valo oli häikäissyt hänen väsyneitä silmiään ja hän oli ummistanut ne. Yhä vielä paloi ilta-aurinko hänen suljettujen luomiensa takana, ja valossa lensi tuhat valkoista kurkea."

Kirjaston poistomyynnistä tuli aikoinaan ostettua mukaan Kawabatan Tuhat kurkea. Kauan se kirjahyllyssä odotti ennen kuin päätin lukea sen. Yasunari Kawabata oli japanilainen kirjailija, joka sai Nobelin kirjallisuuspalkinnon vuonna 1968.

Kirjan kertojana toimii nuori mies, Kikuji joka saa kutsun teeseremoniaan Chikako Kurimotolta. Kurimoto on ollut aikoinaan Kikujin isän rakastaja. Hän yrittää saattaa nuoren miehen yhteen Yukiko nimisen tytön kanssa mutta Kikuji on haluton menemään naimisiin. Hän ei myöskään pidä Kurimotosta, jota pitää manipuloivana sekä kontrolloivana ja pahatahtoisena. Mukaan kuvaan tulee yllättäen myös rouva Oota, joka on aikoinaan vienyt Kikujin isän Chikakolta. Hänellä on myös mukanaan kaunis tyttärensä Fumiko.

Kawabatan tyyli on hyvin niukka sanaista mutta runollista ja mielestäni Eeva-Liisa Manner on onnistunut suomennoksessa loistavasti. Kirjassa tapahtuu samalla kertaa sekä paljon että vähän, eri sävyjä, pieniä siirtymiä, joilla on dramaattiset seuraukset. Kawabata on osannut nivoa teeseremonian taitavasti kertomukseensa.

”He panivat molemmat kulhot, shinon ja karatsun, rinnatusten. Heidän
katseensa kohtasivat, ja siirtyivät taas kulhoihin.
-Mieskulho ja naiskulho, sanoi Kikuji vähän hämillään.
Fumiko nyökkäsi ääneti.
Kikujista tuntui, kuin hänen sanoissaan olisi ollut outo sointi.
Karatsu oli aivan koruton. Se oli tuhkapuun lehden värinen, ja syvän vihreän
läpi hohti lämmin punerrus tai vain punan aavistus.
Kulho oli suippo ja laajeni alaosastaan voimakkaasti.
-Se oli varmaan isänne lempikulho, koska hän otti sen mukaansa matkoille.
Jotenkin se muistuttaa isäänne.
Oli uskaliasta puhua noin. Mutta Fumiko ei tuntunut sitä huomaavan.”

Osallistun kirjalla Jokken Nobel -haasteeseen, Opuscolon Keltaiseen kesään sekä kesän kirjabingoon ja rastitan kirjalla lokeron "ostettu kirja".

Laura Esquivel - Pöytään ja vuoteeseen

Laura Esquivel - Pöytään ja vuoteeseen 2000
(Como agua para chocolate) WSOY 215s.

"Tuli ja vuodet eivät ole kuitenkaan haihduttaneet voimakasta ruusun tuoksua paikasta, jossa ennen oli suihku ja nyt kerrostalon pysäköintialue. Eivätkä ne kyenneet pyyhkimään Pedron ja Titan mielestä kuvia, jotka he olivat omin silmin nähneet ja jotka jättivät heihin jälkensä loppuelämäksi. Sen päivän jälkeen viiriäiset ruusunterälehdillä muistuttivat heitä aina hiljaa tuosta ihmeellisestä kokemuksesta"

Pöytään ja vuoteeseen on meksikolais kirjailija Laura Esquivelin esikoisteos jolla hän nousi maailmanmaineeseen. Ennen menestysromaaniaan Esquivel oli kirjoittanut keittokirjoja ja ruuanlaiton filosofiaa käsitteleviä kirjoja.

Kirja kertoo De la Garzan perheestä jotka asuvat suurella karjatilalla. Perhettä hallitsee tyrannimaisesti Mama Elena, jolla on kolme tytärtä, Tita, Gertrudis ja Rosaura. Suvun traditioon kuuluu että perheen nuorin tytär, Tita, ei menen naimisiin vaan pysyy naimattomana ja huolehtii äidistään. Tita rakastuu kuitenkin tulisesti Pedro Muzquiziin ja tämä häneen. Heidän rakkautensa on kuitenkin tuhoon tuomittu ja saadakseen olla edes Titan lähellä, Pedro menee naimisiin Rosauran kanssa.

Pöytään ja vuoteeseen on rakkausromaani jossa keskeisessä osassa ovat ruoka ja ruoanlaitto. Kirja onkin täynnä reseptejä sekä ruokia jotka toimivat usein tunteiden tulkkina. Vaikka kirja olikin rakkaustarina, itseäni ärsytti suuresti Pedro joka ei mitenkään sopinut suuren rakkaustarinan toiseksi osapuoleksi. En millään oppinut pitämään hänestä, hänessä ei ollut mitään rakastettavaa. Sen takia hieman toivoinkin että Tita olisi valinnut mukavan tohtori John Brownin. Kirjan naishahmot ottivat vahvan roolin kirjassa ja kirjan mieshahmot saivatkin jäädä varjoon. Teoksessa on myös latinalaisamerikkalaista maagista realismia, jossa kuolleet tulivat kummittelemaan, jotkut hyvässä ja jotkut pahassa.

Kirjan alkuperäinen nimi (Como agua para chocolate) tarkoittaa "kuin suklaa suhteessa veteen" Joka Esquivelin mukaan tarkoittaa sitä että ellei saa sitä jota rakastaa, on kuin joutuisi tyytymään suklaan sijasta veteen.

Osallistun kirjalla kesän kirjabingoon ja rastitan kirjalla lokeron "Romantiikkaa".