lauantai 5. heinäkuuta 2014

Kader Abdolah - Talo moskeijan vieressä

Kader Abdolah - Talo moskeijan vieressä 2012
(Het huis van de moskee 2005) Bazar 444s.

"Jäljellä on seitsemän miestä, joista kolme tulee, yksi lähtee, yksi jää makaamaan, yksi kuolee ja yksi kylvää. Mutta te jäätte, kunnes he kaikki ovat tulleet ja he kaikki ovat menneet."

Nähdessäni kerran kirjan kannen tiesin heti että haluan lukea sen, muuten en olisi kirjaan varmaankaan koskenut, mutta onneksi näin tein. Hossein Sadjadi Ghaemmaghami Farahani, kirjailijanimeltään Kader Abdolah on iranilaissyntyinen, Alankomaissa asuva kirjailija. Abdolah kirjoittaa hollanniksi. Talo moskeijan alla on toistaiseksi ainoa Abdolahin suomeksi julkaistu teos.

Talo moskeijan vieressä kertoo monipolvisen suvun värikkäästä elämästä. Kirja keskittyy moskeijan vieressä sijaitsevaan mattokauppias Agha Dzanin taloon, Senedzanin kaupungissa Iranissa. Talon alla asuu kolme perhettä ja se sekä moskeija ovat olleet suvun hallussa vuosisatojen ajan. Tapahtumat käynnistyvät 1960-luvun lopussa ja seuraavien vuosikymmenten aikana moskeija ja sen ympärillä asuva perhe kokee monia mullistuksia. Saahin valta horjuu ja maanpaossa elävä ajatollah Khomeini suunnittelee vallankumousta. Poliittinen levottomuus on heräämässä ja se muuttaa kaikkien elämän.

Talo moskeijan alla on värikäs sukusaaga jonka tarina vetää mukaansa. Tarinassa on monen perheen vaiheet ja suuri henkilömäärä sekoittikin välillä. Onneksi kirjan alussa on jokaisen henkilön nimi ja heidän suhteensa muihin henkilöihin, näin tarinassa pysyi paremmin kärryillä. Lukija pääsee kirjan mukana tutustumaan Iranin keisarikunnan sortumiseen ja islamismin nousuun kulttuurin sisältä päin. Kirjassa paneudutaan myös Iranin nykyaikaistumiseen, sen vastustajiin ja kannattajiin.

Pidin Abdolahin runollisesta ja mukaansatempaavasta kirjoitustyylistä. Valitettavaa on että Abdolahia ei ole suomennettu enempää, sillä ainakin itse lukisin herralta lisääkin kirjoja.

 "Hän on valo.
Hänen valonsa loistaa kuin lyhty ikkunasyvennyksessä.
Lyhdyn lasi on kuin välkkyvä tähti, ja
se on sytytetty siunatun öljypuun öljyllä.
Sen öljy miltei valaisisi, vaikka tuli ei sitä edes koskettaisi.
Siinä on valoa valon päällä.
"

Osallistun kirjalla kesän kirjabingoon ja rastitan lokeron "kannen perusteella valittu"

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti