lauantai 19. huhtikuuta 2014

John Steinbeck - Hiiriä ja Ihmisiä

John Steinbeck - Hiiriä ja Ihmisiä 1995
(Of Mice and Men 1963) Keltainen kirjasto 134s.

Hiiriä ja Ihmisiä on vasta toinen kirja jonka olen Steinbeckilta lukenut ja jo nyt voin sanoa että herrasta taitaa tulla yksi lempikirjailijoistani. Hyvien Ihmisten Juhla oli mielestäni loistava ja vaikka Hiiriä ja Ihmisiä ei ollut yhtä hauska (tai ollenkaan hauska) kuin Hyvien Ihmisten Juhla, pidin siitä silti yhtä paljon. John Steinbeck oli yhdysvaltalainen kirjailija jolle myönnettiin Nobelin kirjallisuuspalkinto vuonna 1962.

Hiiriä ja Ihmisiä kertoo tarinan kahdesta miehestä.  Georgesta ja Lenniesta, kahdesta erillaisesta kaverista. George on ovela ja fiksu, kun taas Lennie on kiltti mutta tyhmä ja isokokoinen. Miehet ovat köyhiä ja he kiertävät maata työtä tehden aina siellä ja täällä, mutta monesti he joutuvat lähtemään jonkun Lennien virheen takia. He unelmoivat paremmasta tulevaisuudesta ja George maalailee idyllisiä tulevaisuuden kuvia Lennielle, tietäen kuitenkin etteivät ne koskaan toteudu. Lopulta he saavat töitä tilalta mutta monen erehdyksen kautta Lennie joutuu taas vaikeuksiin ja tällä kertaa seuraukset ovat lopulliset. Vaikka ystävien suhde on luja on kaikella rajansa ja loppu ratkaisu kertoo kaiken oleellisen.

Steinbeck kuvasi usein köyhiä ja työväenluokkaisia ihmisiä. Ja hänet tunnetaan rehevänä ja lämminsydämisenä ihmisen ja yhteiskunnan kuvaajana. Kirjan teemoina ovat ystävyys, tasa-arvo ja heikommista huolta pitäminen.Myös yhteiskunnan raakuus tulee esille.

"-Ala painua pois huoneestani. Kun en kelpaa renkitupaan, et sinäkään kelpaa tähän huoneeseen.
- Mikset kelpaa sinne? Lennie kysyi.
- Kun olen musta nääs. Siellä lyödään korttia, mutta minä en pääse peliin kun olen musta. Sanovat että löyhkään. Mutta tiedä se, että minun nenässäni löyhkäätte kaikki, joka ainoa mies."

Hiiriä ja Ihmisiä oli täysin erillainen tarinaltaan kuin Hyvien Ihmisten Ilta sillä se osasi olla raastavan surullinen. Harvoin itken kirjoja lukiessani mutta loppua kohden nousi silmiini muutama kyynel. Steinbeck osasi kirjoittaa surulliset kohdat niin kauniin yksinkertaisesti että ne jäivät mieleeni. Steinbeckin henkilöhahmot ovat yleensä yksinkertaisia miehiä jotka yrittävät selvitä raadollisesta maailmasta.

Osallistun kirjalla Jokken Nobel -haasteeseen.

3 kommenttia:

  1. Tämän olen ajatellut itsekin lukea jo pelkästään nimen vuoksi, Steinbeckin hyveisiin kuuluu lyhyet tarinat, jotka kuitenkin kertovat olennaisen.

    VastaaPoista
  2. Hiiriä ja ihmisiä on mestariteos. Olen samaa mieltä kuin Jokke - Steinbeck on lyhyiden tarinoiden taitaja. Helmi on ylittämätön.

    VastaaPoista
  3. Odotan tämän lukemista innolla! :) Kuulostaa hyvältä

    VastaaPoista