Blogistanian kesälukumaraton 19.6

Päätinkin aloittaa blogistanian kesälukumaratonin jo tänään sillä perjantaina on aikainen lähtö juhannuksen viettoon. Anna minun lukea enemmän -blogissa on enemmän tietoa blogistanian kesälukumaratonista, mutta tässä ovat säännöt.

1. Kaikki 24 tunnin aikana luettu kirjallisuus lasketaan mukaan maratoniin.
2. Aloittaa voi mihin kellonaikaan hyvänsä ja lukea haluamansa ajan ja määrän kuitenkin niin, että enimmäisaika on 24 tuntia. (Esim: aloitus 19.6. klo 18.00 -> lopetus 20.6. klo 18.00.) Maratonin saa aloittaa halutessaan myös jo 18.6., kunhan osa maratonista luetaan 19. päivän puolella. Näin siksi, että maratoonareilla on erilaisia elämäntilanteita, jotka halutaan ottaa huomioon. Tankkaus-, lepo- yms. taukoja saa pitää vapaasti, mutta ne lasketaan mukaan suoritusaikaan.
3. Merkitään ylös luettu sivumäärä ja ilmoitetaan se julkisesti blogissa.
4. Lukea saa mitä tahansa, missä ja miten tahansa!
5. Lukumaratonista saa kirjoittaa blogiinsa etu- ja jälkikäteen ja mielellään myös maratonin kuluessa.
6. Lukumaratonin hashtagina somessa on #lukumaraton.

Aloitan lukemisen tänään (18.6) kello 18.00 ja lopetan huomenna (19.6) kello 18.00. Eli pidän täyden 24 tunnin maratonin. Päivitän tänne aina jokaisen kirjan jälkeen, kunnolliset arviot kirjoista teen kuitenkin myöhemmin. Kuvassa on osa kirjoista jotka ajattelin lukea, kirjapino on kuitenkin niin valtava että kuvan ulkopuolisiakin kirjoja tulee luultavasti luettua.

20.45
Maratoni alkoi hyvin mielin kello kuudelta. Ensimmäiseksi päätin lukea Ian Flemingin Casino Royalen ja arvelin sen olevan nopeasti luettava, onhan sivuja vain 165. Noh, en suuremmin mikään James Bond fani ole ja sen huomasi kirjaa lukiessa. Aika tahmaista se oli, vaikka täytyy myöntää että Hollanti-Austraalia peli häiritsi hieman, sillä en pystynyt olemaan katsomatta sitä välillä sivusilmällä :D Seuraavaksi ajattelin lukea Capoten Aamiainen Tiffanylla.

(Sivuja luettu: 165)

11.15
Eilen illalla tuli luettua Aamiainen Tiffanylla ja alotettua Javier de Isusin Hullua jokea jonka luin tänään aamiaisella loppuun. Molemmat olivat positiivisia yllätyksiä, etenkin Hullu joki johon rakastuin! Jalkapallo ottelut ovat hieman hidastaneet maratonia ja etenkin sen raportoimista :D Seuraavaksi ajattelin käydä Ali Smithin kirjan kimppuun.

(Sivuja luettu: 532)

13.50
Ali Smith oli täysin uusi tuttavuus itselleni ja valitsinkin kirjan kesän kirjabingoa silmällä pitäen. Oli kerran kello nolla oli mahtava ja ehdottomasti tulen lukemaan lisää hänen kirjojansa. Onko kukaan muu lukenut Smithiä ja voisi suositella minkä kirjan lukisin seuraavaksi häneltä? Maratonia on jäljellä vielä neljä tuntia ja vauhti on ollut mielestäni hyvä, seuraavaksi ajattelin lukea jotain vähän kevyempää ja Lindgrenin Eemeli ja pikku Iida sopii siihen mainiosti.

(Sivuja luettu: 809)

16.35Monen maratoonarin kirjapinoissa näytti löytyvän Christien dekkareita ja itsellänikin teki mieli lukea jotain häneltä. Eemelin ja pikku Iidan jälkeen päätin lukaista Agatha Christien Lomahotellin murhat. Olen nyt lukenut kirjaa noin 70 sivua, jos aikaa jää on kirjapinossa seuraavana Alberto Moravian Keskipäivän aave.

(Sivuja luettu: 1051)  

17.50
Lomahotellien murhat on luettu enkä viitsi enään aloittaa Keskipäivän aavetta. Luin maratonin aikana kuusi kirjaa ja 1271 sivua. Tavoitteeni oli lukea yli tuhat sivua joten siitä olen tyytyväinen. Teen vielä illemmalla tai huomenna tarkemman yhteenvedon tästä lukumaratonista mutta nyt on aika rentoutua ja ruveta grillailemaan :)

(Sivuja luettu: 1271)

Amelie Nothomb - Nöyrin palvelijanne

Amelie Nothomb - Nöyrin palvelijanne 2001
(Stupeur et tremblements 1999) Otava 127s.

"Opin pian kunkin tavat: herra Saitolle puoli yhdeksältä mustaa kahvia. Herra Unajille maitokahvia ja kaksi sokeripalaa kymmeneltä. Herra Mizunolle mukillinen Coca-Colaa tunnissa. Herra Okadalle viideltä englantilaista teetä maitotilkan kera. Fubukille vihreää teetä yhdeksältä, mustaa kahvia kahdeltatoista, vihreää teetä kolmelta ja viimeinen musta kahvi seitsemältä, hän kiitti minua aina ihastuttavan kohteliaasti. Tämä vaatimaton tehtävä suisti urani alamäkeen."

Amelie Nothomb on belgialainen kirjailija, joka ainakin itselleni oli täysin tuntematon kirjailija. Nothomb syntyi Japanissa, jossa hänen isänsä työskenteli Belgian suurlähetystössä diplomaattina. Valmistuttuaan Brysselissä hän palasi takaisin Tokioon ja työskenteli suuryrityksessä. Nöyrin palvelijanne on omaelämänkerrallinen kertomus tästä kokemuksesta.

Amelie on saanut työn tulkkina suuryrityksestä Japanissa. Hän hallitsee japanin kielen täydellisesti ja omaa vahvan työmoraalin.Vaikka hän suorittaa annetut työtehtävät täydellisesti, ei sekään tunnu riittävän. Väärinkäsitys seuraa toistansa ja kulttuurierot kasvavat liian suuriksi. Amelien ura lähtee jyrkkään laskuun ja lopulta hän löytää itsensä vessojen siivoojana.

Aihe oli mielenkiintoinen ja odotin lukevani kirjan hujauksessa. Kirjan satakaksikymmentäseitsemän sivua  tuottivat kuitenkin hieman vaikeuksia, en ole aivan varma miksi. Ehkä suurin syy oli se että välillä kirja osasi ärsyttää ja paljon. Miten kukaan muu ei osaa nähdä asioita kuten Amelie, ovatko kulttuurierot todellakin niin suuria? Tämän kyllä Nothomb osaa tuoda hyvin esille, kulttuurierot ja kuinka erillaisia ne voivatkaan olla. Siskonikin yritti lukea tämän mutta jätti pian kesken sanoen että kirja oli huonosti kirjoitettu. Tämä väite ei kyllä mielestäni pidä paikkaansa sillä oli kirjassa paljon hyvääkin. Se oli paikoin huvittava sekä sarkastinen teos ja naurultakaan ei vältytty.

Täytyy myös mainita miten naisten ja miesten tasa-arvoisuus nostaa kirjassa päätänsä. Vaikka kirjan tapahtumat sijoittuvat 1990-luvun alkuun, voi moni työssäkäyvä nainen samaistua kirjaan vielä tänäkin päivänä, valitettavasti.

Osallistun kirjalla kesän kirjabingoon ja rastitan kirjalla lokeron "Tositarinaan perustuva"

Ahmadou Kourouma - Ei Allahin tartte

Ahmadou Kourouma - Ei Allahin tartte 2002
(Allah n'est pas oblige 2002) Tammi 202s.

"Kun sanotaan, että jossakin maassa on heimosota, se tarkoittaa että vaikutusvaltaiset rosvot on jakanu maan keskenään. Ne on jakanut rikkaudet, ne on jakanu maat, ne on jakanu ihmiset. Ne on jakanu kertakaikkiaan kaiken, ja koko maailma antaa niiden tehdä niin. Kaikki antaa niiden vapaasti tappaa syyttömiä: lapsia ja naisia. Eikä siinä kaikki! Hassuinta on, että jokainen puolustaa epätoivon vimmalla sen omaa etua ja haluaa samalla laajentaa sen omaa aluetta."

Ei Allahin tartte on Norsunluurannikkolaisen Ahmadou Kourouman (1927–2003) viimeiseksi jäänyt teos.

Tarinan päähenkilönä sekä kertojana on noin kymmenenvuotias (tai kaksitoistavuotias) lapsisotilas Birahima. Isäänsä hän ei ole tuntenut ja äitikin kuoli säärihaavaan. Koulun jäätyä kesken ja jouduttuaan kadulle Birahima värvätään lapsisotilaaksi kapinallisjoukkoihin.

"Kun lapsella ei ole isää eikä äitiä, ei veljeä, sisarta, tätiä tai setää, kun sillä ei ole enää yhtään mitään, sen on parasta ruveta lapsisotilaaksi. Lapsisotilaat on niitä varten, joilla ei enää ole minkäänlaista sijaa, ei maan päällä eikä Allahin taivaassa." 

Alkaa matka kohti Liberiaa, elämä lapsisotilaana ei ole helppoa. Sota on arkipäivää, samoin murhat, raiskaukset ja muut raakuudet mutta mukaan mahtuu myös hauskoja hetkiä sekä ystävyyttä.

En ole aiemmin lukenut lapsisotilaista kertovaa kirjaa joten Ei Allahin tartte tutustutti minut täysin uuteen aiheeseen. Birahima kertoo tarinaansa hyvin rosoisella mutta eläväisellä tyylillä. Hän kertoo asiat ja tapahtumat niin kuin ne ovat eikä tapahtumia suuremmin jäädä analysoimaan tai pohdiskelemaan. Kerronta vilisee myös nokkelia huomioita ja Birahima käyttääkin apunaan sanakirjaa tarinaa kertoakseen.

Itse pidin kirjasta. Aihe oli mielenkiintoinen vaikkakin rankka. Julmuudet ja niiden kuvailu voi myös joillekin olla liikaa, sillä sitä oli paikoin runsaasti. Itseäni se alkoi loppua kohden hieman uuvuttamaan mutta Kourouman kerrontatyyli pelasti mielestäni paljon.

Osallistun kirjalla Ihminen sodassa -lukuhaasteeseen. Sekä kesän kirjabingoon ja rastitan kirjalla lokeron "Palkittu kirja" sillä teos on saanut mm. ranskalaisen Renaudot -palkinnon. Se on yksi viidestä merkittävästä ranskalaisesta kirjallisuuspalkinnosta.

Friedrich Dürrenmatt - Tuomari ja hänen pyövelinsä

Friedrich Dürrenmatt - Tuomari ja hänen pyövelinsä 2003
(Der richter und sein henker 1952) WSOY 131s.

Friedrich Dürrenmatt (1921–1990) on yksi tunnetuimpia sveitsiläisen kirjallisuuden edustajia. Hän oli hyvin monipuolinen kirjailija joka teki paljon näytelmiä, esseitä, kuunnelmia ja rikostarinoita. Ja vaikka Dürrenmatt opiskeli kirjallisuustiedettä, hän suhtautui hyvin nuivasti akateemiseen maailmaan sekä kirjallisuuskritiikkiin.

"Kuinka taiteilija voi tulla toimeen korkeakirjallisuuden maailmassa? Ehkä kirjoittamalla jännitysromaaneja, tekemällä taidetta sinne, mistä kukaan ei odota sitä löytävänsä. Kirjallisuuden täytyy muuttua niin kevyeksi, ettei se paina mitään nykyajan kirjallisuuskritiikin puntareissa: tämä on ainoa tapa, jolla kirjallisuus saavuttaa todellisen painonsa." 
                                                                                         Friedrich Dürrenmatt

Tuomari ja hänen pyövelinsä alkaa siitä kun kyläpoliisi löytää syrjäiseltä vuoristoseudulta rattiin nojaavan miehen jota luulee humalaiseksi. Kunnes huomaa että mies onkin murhattu. Papereista selviää että uhri on poliisiupseeri Bernistä, mutta kukaan ei tiedä miksi mies on ollut niin syrjäisellä seudulla. Poliisikomissario Bärlach alkaa tutkimaan tapausta ja ottaa apulaisekseen erään  nuoren komisarion, Tschanzin. Toisesta tulee tuomari ja toisesta pyöveli, eikä kumpikaan valitse osaansa vapaaehtoisesti.

Verrattuna viimeisempään dekkariin jonka luin, Mankellin Kasvoton kuolema, oli Tuomari ja hänen pyövelinsä tyyliltään pelkistetympi mutta juoneltaan monimutkaisempi. Itse pidin tästä kirjasta enemmän, sillä se oli psykologisesti mielenkiintoisempi, sekä jännittävämpi.

Itse rikosta selvitellään sivusilmällä ja sen sijaan kirjassa keskitytään enemmän poliisikomissaario Bärlachin ja komisaario Tschanzin väleihin. Joten näin ollen kirjan pääteemana ei olekaan itse murha ja miten se tapahtui vaan murhaaja ja hänen kiinni saamisensa. Loppuratkaisu oli myös yllättävä. Siitä tuli hieman mieleen Agatha Christien dekkarit. Mielestäni tämä kirja on myös sellainen ettei siitä voi kertoa liikaa, muuten kirjan yllätyksellisyys katoaa. Seuraava Dürrenmattin dekkarikin on jo muuten tiedossa!

Osallistun kirjalla Mikä minusta tulee isona -haasteeseen, Rikoksen jäljillä -lukuhaasteeseen sekä kesän kirjabingoon, ja rastitan kirjalla lokeron "Dekkari".

Gabriel Garcia Marquez - Kukapa everstille kirjoittaisi

Gabriel Garcia Marquez - Kukapa everstille kirjoittaisi 1983
(El Coronel No Tiene Quien Le Escriba 1961) WSOY 99s.

"Seuraavana perjantaina hän meni taas laivarantaan. Ja kuten joka perjantai hän palasi kotiinsa ilman odotettua kirjettä. "Kyllä me jo olemme tarpeeksi odottaneet", vaimo sanoi hänelle sinä iltana. "Täytyy olla tuo sinun härkäpäinen kärsivällisyytesi odottaakseen viisitoista vuotta yhtä kirjettä." Everst paneutui riippumattoon lukemaan sanomalehtiä. "On odotettava vuoroaan", hän sanoi. "Meidän numeromme on tuhatkahdeksansataakaksikymmentäkolme."     

Sadan vuoden yksinäisyys odottaa vielä lukijaansa mutta mieli teki kuitenkin lukea jotakin Garcia Marquezilta, joten kirjastosta sattui käteeni tämä pieni teos. Gabriel Garcia Marquez oli kolumbialainen kirjailija sekä toimittaja joka sai Nobelin kirjallisuuspalkinnon vuonna 1982.

Kukapa everstille kirjoittaisi kertoo tarinan vanhasta everstista joka on jo yli viisitoista vuotta odottanut päätöstä eläkkeestään. Hän asuu köyhässä kylässä astmaa sairastavan vaimonsa sekä edesmenneen poikansa tappelukukon kanssa. Eversti on pistänyt kaikki toivonsa kukkoon jonka on määrä elättää heitä vielä kauan. Mutta vaimo ei ole niin varma asiasta, ja usko eläkkeeseenkin on mennyt. Hallitukset kaatuvat, virkamiehet vaihtuvat, mutta kukapa everstille kirjoittaisi.

Kukapa everstille kirjoittaisi on kaunis pieni kirja. Se jättää lukijaansa hieman alakuloisen tunteen. Everstin surumielinen optimisti ilostuttaa. Häntä ei lannista, nälkä, ei köyhyys eikä sairaus. Aina on huominen. Huomenna kaikki on paremmin, ehkä eläkekin tulee. Mutta ei se tule. Ja tämä myös vihastuttaa, everstin pateettisuus nostaa vihan tunteet esiin. Miksei hän vain myy kukkoa ja saa näin ruokaa itsellensä sekä sairaalle vaimollensa moneksi vuodeksi? Garcia Marquezin tyyli on hyvin pelkistettyä ja parilla sanalla hän saa kerrotuksi enemmän kuin moni muu kokonaisissa kirjoissa.  

Osallistun kirjalla Jokken Nobel -haasteeseen. Sekä kesän kirjabingoon ja rastitan kirjalla lokeron "alle 200 sivua"

Henning Mankell - Kasvoton Kuolema

Henning Mankell - Kasvoton Kuolema 2009
(Mördare utan ansikte 1991) Otava 327 s.

Henning Mankell on ruotsalainen kirjailija joka on kirjoittanut paljon näytelmiä, romaaneja sekä nuortenkirjoja. Tunnetuimpia ovat hänen Kurt Wallander -rikosromaaninsa. Kasvoton kuolema on Kurt Wallander-sarjan ensimmäinen osa.

Kylmänä talviyönä mies havaitsee, että naapurissa kaikki ei ole kohdallaan. Selvittäessään asiaa hän kohtaa talossa kammottavan näyn. Vanha viljelijäpariskunta on murhattu raa'asti. Kurt Wallander käsketään selvittämään tapausta mutta johtolankoja ei ole, ainoastaan iäkkään uhrin viimeinen soperrus: "Ulkolainen".
Murha on muutenkin vaikea selvitettävä mutta epäiltyjen ulkomaalaistaustan tultua julki on Wallanderilla edessään tuplatyö. Murhan selvittäminen sekä läheisen pakolaiskeskuksen suojeleminen. Mutta miksi kenelläkään olisi syytä tappaa iäkäs viljelijäpariskunta?

Vihdoinkin sain aikaiseksi tutustua Mankellin Wallander-dekkareihin, ovathan ne ruotsalaisen rikoskirjallisuuden parhaimmistoa. Joten odotukset olivat korkealla, myös takakansi nosti odotuksia ja kirja vaikutti mielenkiintoiselta. Sellainen se myös oli! Ja vaikka kirja olikin yli kolmesataa sivuinen, piti se otteessaan enkä halunnut laskea sitä alas. Valitettavasti petyin loppuratkaisuun, juonessa olisi ollut ainesta vaikka mihin.

Agatha Christien kirjoja lukuunottamatta, rikoskirjallisuus on jäänyt itselläni hieman vähemmälle. Isona syynä tähän on dekkareiden hyvin kliseiset päähenkilöt. Wallander on kyllä kliseinen dekkari poliisi, keski-ikäinen, eronnut, syö epäterveellisesti ja juo liikaa. Mutta jollain tapaa koin sympatiaa häntä kohtaan ja Wallanderin ansiosta ajattelinkin lukea muita sarjan kirjoja tämän kesän aikana.

Osallistun kirjalla Mikä minusta tulee isona -haasteeseen sekä Rikoksen jäljillä -lukuhaasteeseen.

Matti Lahdenperä - Yö Etsii Vankilaa

Matti Lahdenperä - Yö Etsii Vankilaa 1991
VAPK 105s.

Yö etsii vankilaa on ylivartija Matti Lahdenperän kirjoittama sekä vartija Raimo Virtasen kuvaama runoteos.  Kirja oli ilmestyessään, vuonna 1991, ensimmäinen Suomessa julkaistu vartijoiden vankilakuvaus. Kuten kirjassa mainitaan, vangit kirjoittavat paljon, vartijat vähemmän. Vartijat eivät tunnetusti kauhean mielellään kerro työstään vankilassa. 

Oli mielenkiintoista lukea mitä vartijat ylipäätänsä ajattelevat työstänsä sekä vangeista. Työn raskaus tuli monessa runossa esille, mutta myös auttaminen sekä välittäminen. Lahdenperä tuo esille runoissansa myös yhteiskunnan vastuun.

"Eiköhän tämä liene yhteiskunnan kaatopaikka,
jonne on helppo siirtää ihminen.
Lakaistaan roskat silmistä.
Ei työnnetä maton alle, vaan
paketoidaan harmaaseen tai punaiseen taloon.
Unohdetaan hetkeksi,
ne jotka eivät kuulu yhteiskuntaan.
Eikö vankila ole yhteiskunta?"


Raimo Virtasen kauniit kuvat (joidenka esiin tuomisessa epäonnistuin mutta lukekaa kirja ja nauttikaa kuvista!) eli Virtasen kauniit kuvat tuovat esille vankilan arkisen mutta karun elämän. On se elämä vankilassa hieman erillaista mitä elokuvista sekä televisiosarjoista saa kuvan. Usein vartijat myös kuvaillaan vankien vihollisina, vaikka todellisuudessa moni vartia on hakeutunut työhön mielessään halu auttaa.




"Yhtenä päivänä hän huomasi
- voin tehdä muutakin kuin lusia.
Yhtenä päivänä huomasin,
hän sanoi,
- auta minua."

Osallistun kirjalla Mikä minusta tulee isona -haasteeseen, Lue itsesi ulos vankilasta -haasteeseen sekä Saran runohaasteeseen.