sunnuntai 18. toukokuuta 2014

H.G. Wells - Maailmojen Sota

H.G. Wells - Maailmojen Sota 2005
(The War of the Worlds 1898) Tammi 223s.

"Marsilaiset ovat hyökänneet! Niiden alukset syöksevät ilmaan polttosäteitä ja tappavaa, mustaa kaasua. Hirviömäiset olennot ja hurjat taistelukoneet saavat ihmiset silmittömän pakokauhun valtaan. Miten käy planeetta Maan?"

H.G. Wells oli englantilainen kirjailija joka tuli tunnetuksi etenkin tieteisromaaneistaan. Hän oli yksi aikansa suosituimpia kirjailijoita Englannissa. Scifi ja tieteisromaanit harvemmin päätyvät lukulistalleni mutta Maailmojen Sota on ollut siellä jo niin kauan että päätin sen vihdoin lukea ja onhan se yksi suurimmista kirjaklassikoista.

Maailmojen Sota sijoittuu 1900-luvun alkuun ja se kertoo Marssilaisten hyökkäyksestä maahan. Marssista lähetetään kapseleita maapallolle ja niiden sisällä olevat marssilaiset alkavat kylvämään tuhoa. Tarinan kertojana on nimettömäksi jäänyt mies joka raportoi omasta selviytymisestänsä sekä veljensä pakomatkasta josta oli kuullut myöhemmin. Näin käy selväksi että ainakin kertoja ja hänen veljensä selviytyvät mutta miten käy kertojan vaimon sekä maapallon? Kirja on jaettu kahteen osaan, Marssilaisten tuloon ja Maahan marssilaisten vallassa.

Olin hieman skeptinen ennen kirjan lukemista koska scifi harvemmin uppoaa mutta yllätyin positiivisesti. Maailmojen sota on kirjoitettu reporttimaiseen tyyliin mutta se ei tehnyt kirjasta tylsää. Kirja oli mielestäni jännittävä! Ja vaikka Wellsin kerronta tyyli on hyvin yksinkertaista, pitää se kuitenkin otteessaan ja onneksi kirjasta on jätetty suurempi tieteishöpötys pois. Suurimman vaikutuksen teki kuitenkin se että Maailmojen Sota on kirjoitettu noin 116 vuotta sitten! Wellsin mielikuvitus on ollut vertaansa vailla. 

Loppuratkaisuun olin kuitenkin hieman pettynyt, se tuli nopeasti ja yllättäen ja jätti tunteen että tässäkö se oli? Mutta suosittelen kirjaa kyllä kaikille scifin ystäville ja myös niille jotka eivät scifistä niin välitäkään, aina voi yllättyä positiivisesti!
Kirjasta on myös tehty elokuva (niin kuin monesta Wellsin teoksesta) tai oikeastaan kaksi. Independence Day – Maailmojen sota sekä Mars Hyökkää. Jälkimmäisen olen nähnyt ja se hieman sekoittikin alun lukukokemusta, eihän kyseisellä leffalla suuremmin ole tekemistä kirjan kanssa. Uudempaa elokuvaa en halua edes nähdä, siitä olen kuullut ainoastaan negatiivisia kommentteja.

Osallistun kirjalla Ihminen Sodassa -lukuhaasteeseen.

2 kommenttia:

  1. Olen suunnitellut tämän lukemista, ja hyvältä kuulostaa! Näin tästä varmaankin tuon uudemman leffaversion, ja siitä jäi mieleen loppu, joka tuntui tulevan yks kaks. Ilmeisesti jotain yhteistä kirjalla ja leffalla siis. :)

    VastaaPoista
  2. Minulla oli pienoinen scifi-kammo, mutta ainakin viime vuonna alkaneet varovaiset tunnustelut genreen ovat tuntuneet ihan hyviltä. Tämä kiinnostaa, sillä haluaisin lukea hieman vanhempaa tieteiskirjallisuutta.

    VastaaPoista