(The Bell Jar 1963) Otava 238 s.
"Tiesin että minun pitäisi olla kiitollinen rouva Guinealle, mutta minä en pystynyt tuntemaan yhtään mitään. Jos rouva Guinea olisi antanut minulle matkalipun Eurooppaan tai maailmanympäripurjehdukselle, sillä ei olisi ollut minulle pienintäkään eroa, sillä istuin minä missä tahansa - laivan kannella tai katukahvilassa Pariisissa tai Bangkokissa - niin olisin kuitenkin istunut saman lasikellon alla hengittäen sisään omaa kitkerää ilmaani."
Ah Sylvia Plath. Olen hänen runojansa lukenutkin oikein urakalla ja suoranaisesti rakastunut niihin. Tämänkin kirjan olen halunut lukea jo kauan, mutta omassa kirjastossani se on ollut koko ajan lainassa. Vihdoin sen sain mutta en oikein päässyt kunnolla alkuun sen kanssa ja hieman takeltelin, luin sen kuitenkin loppuun ja olin hieman pettynyt. Omassa hyllyssäni on englannin kielen versio tästä kirjasta ja sen aion lukea. Luen Plathia muutenkin mielummin englanniksi kuin suomeksi.
Tarinan päähenkilö on Esther Greenwood, 19-vuotias massachusettilainen nainen. Hän voittaa novellikilpailun ja palkinnoksi saa mahdollisuuden työharjoitteluun newyorkilaisen lehden toimituksessa. Hän pääsee muiden harjoittelijoiden kanssa hienoihin juhliin, kauniita lahjoja. Tämän pitäisi olla unelmien täyttymys Estherille mutta vähitellen hän alkaa tuntea itsensä ulkopuoliseksi. Lopulta Esther saa hermoromahduksen, yrittää itsemurhaa ja joutuu psykiatriseen hoitoon.
Lasikellon Alla on Sylvia Plathin ainoa romaani ja vaikka se onkin fiktiivinen, kirja pohjautuu paljolti Plathin omaan elämään ja nuoruuteen. Lasikellon alla oli mielestäni mielenkiintoinen ja sykähdyttävä tarina mutta valitettavasti se tarina jäi hieman ohueksi jonka takia petyinkin kirjaan jonkun verran. Sylvia Plath ei kuitenkaan voi mielestäni kirjoittaa mitään huonoa eikä Lasikellon alla sellainen ollutkaan. Ja kirjassa oli monia peniä kohtia joihin rakastuin.
"Näin elämän haarautuvan edessäni samankaltaisena kuin se tarinan vihreä viikunapuu. Jokaisen oksan päässä ihana tulevaisuus houkutteli minua kuin mehevä tummanpunainen viikuna ja kutsui minua luokseen. Yksi viikuna oli aviomies ja onnellinen koti ja lapset, ja toinen viikuna oli kuuluisa runoilija ja loistava opettaja ja kolmas viikuna oli Ee Gee, ällistyttävän hyvä toimittaja ja yksi oli Eurooppa ja Afrikka ja Etelä-Amerikka ja yksi viikuna oli Constantin ja Sokrates ja Attila ja kokonainen joukko muita rakastajia, joilla oli kummallinen nimi ja epätavallinen ammatti, ja yksi viikuna oli olympiavoittaja, ja näiden viikunoiden vieressä ja yläpuolella oli vielä paljon muita viikunoita, joista en oikein päässyt selville.
Näin itseni istumassa tämän viikunapuun oksanhaarassa nälkään nääntymäisilläni vain siksi, etten pystynyt päättämään, minkä viikunan valitsisin. Halusin niistä jokaisen ja jokaikisen, mutta yhden valitseminen merkitsi kaikkien muiden menettämistä, ja kun minä istuin siinä kykenemättä päättämään, viikunat alkoivat nahistua ja mustua ja mätkähtivät yksi toisensa jälkeen maahan jalkojeni alla."
Olet valinnut mahtavan kohdan kirjasta. Tämä koskee varmaan jokaista ihmistä. Me kaikki joudumme valitsemaan, koko ajan pienissä asioissa ja joskus tulee eteen myös tällaisia isojen valintojen tilanteita.
VastaaPoistaSiitä kun itse luin tämän krjan on pitkä aika. Kirjassa kiehtoo juuri se, että Sylvia jo ikäänkuin selitti siinä omaa valintaansa päättää elämänsä.
Tämähän on myös kulttikirjan maineessa. Jotkut selittävät läheisen itsemurhaa sillä, että hän oli kuin Plath, älykäs ja toivoton, hän sei voinut muuta.