(Im Westen Nights Neues 1929) WSOY 223s.
"Käsky on tehnyt noista hiljaisista olennoista meidän vihollisiamme, toinen käsky voisi muuttaa heidät meidän ystäviksemme. Pöydän ääressä allekirjoittavat asiakirjan ihmiset, joita kukaan meistä ei tunne, ja vuosikausia sen jälkeen ylin päämäärämme on se, johon maailma muuten kohdistaa halveksuntansa ja josta se rankaisee raskaimmin."
Erich Maria Remarque oli saksalainen kirjailija joka saavutti maailmanmainetta väljästi omaelämäkerrallisella romaanillaan Länsirintamalta ei mitään uutta. Kirja on yksi kuuluisimmista ensimmäistä maailmansotaa kuvaavista romaaneista.
Kirja perustuu osittain Remarquen omiin kokemuksiin. Päähenkilönä on nuori, sotaan joutunut Paul Bäumer sekä hänen ystävänsä, Leer, Albert, Müller, Kemmerich, Haie, Tjaden sekä Katczinsky, josta vanhimpana tulee pojille isähahmo. Teoksessa kuvataan rintamaelämän arkea ja kurjuutta neljän vuoden ajalta. Poikien ihanteet ja sankarilliset unelmat murskautuvat totuuden iskiessä silmille. Kuolema, kärsimykset, veriset taistelut näyttävät oikean kuvan sodasta. Remarque kuvaa myös hyvin Paulin sopeutumisvaikeuksia tämän tullessa lomille. Kukaan muu ei pysty ymmärtämään sodan kauheuksia ja rintamaoloja koska he eivät ole olleet siellä.
Teknisesti teksi on helppoa luettavaa, mutta henkisesti ei. Länsirintamalta ei mitään uutta on kertomus sukupolvesta, jonka sota tuhoaa. Sodan todellinen luonne ja kurjuus tuodaan esille ja sodan ymmärtämiseksi tehdään monellaisia kysymyksiä. Kuinka tarpeellista sota on? Ja onko sodassa loppujen lopuksi ollenkaan voittajia, vai pelkästään häviäjiä? Kirja listaa lukijalle syitä miksi sotaa ei pitäisi käydä, tehden näin kirjasta pasifistisen teoksen. Teos myös inhimillistää vihollisen. Tapa tai tule tapetuksi on sodan tärkeimpiä ohjeita, peli on raakaa. Ja helpottaakseen omaa taakkaansa on helppoa nähdä vihollinen pelkkänä vihollisena ja unohtaa että he ovat aivan samanlaisia kuin mekin. Mutta Remarque on halunnut tuoda tämän esille ja näyttää "vihollisten" oikeat kasvot.
"Nyt vasta näen, että sinä olet ihminen niin kuin minäkin. Ajattelin käsikranaattejasi, pistintäsi ja aseitasi - nyt näen vaimosi, kasvosi, kaiken mikä meillä on yhteistä. Anna anteeksi, toveri. Me tajuamme kaiken aina liian myöhään. Miksi ei meille sanota kyllin usein, että te olette yhtä onnettomia kuin mekin, että teidän äitinne ovat yhtä huolissaan kuin meidänkin äitimme ja että meillä kummallakin on sama kuolemanpelko, sama kuolema, sama tuska. Anna anteeksi, toveri."
Olen lukenut monta sotakirjaa viime aikoina, mutta tämä kirja nousee ehdottomasti suosikikseni. Kirja on todellinen klassikko ja suosittelen sen lukemista kaikille.
Osallistun kirjalla Ihminen sodassa -lukuhaasteeseen.
Hei blogissani on sinulle haaste. :)
VastaaPoista